Uutinen / 4.9.2020

Helenin uusi tekoälyjärjestelmä parantaa energian tuotannon suunnittelua

Helen on kehittänyt tekoälyyn perustuvan ratkaisun, jonka avulla lämmön kulutuksen ennustaminen on aiempaa tarkempaa, ja tuotannon suunnittelu tehokkaampaa. Kyseessä on Helenin ensimmäinen tuotantokäyttöön otettu tekoälyjärjestelmä.

Teksti: Marina Galkin-Aalto

Älykäs ratkaisu mahdollistaa energian tuotannon suunnittelun mahdollisimman lähelle todellista tarvetta. Älyjärjestelmä pystyy tekemään entistä tarkempia lämmön kulutuksen ennusteita nykyhetkestä aina 40 tunnin päähän.

- Lämmön, sähkön ja jäähdytyksen tuotannon suunnittelu pohjautuu ennusteisiin tulevasta. Tarkemmilla ennusteilla voimme tehostaa koko Helenin monipuolista tuotantojärjestelmää ja saada uuden ratkaisun avulla huomattavia taloudellisia hyötyjä, kertoo projektin vetäjä, asiantuntija Janne Inkinen Helenistä.

Energiajärjestelmä tehostuu, hiilidioksidipäästöt pienenevät

Koneoppimiseen perustuva ratkaisu parantaa merkittävästi aiemmin käytössä olleita lämmönkulutusennusteita. Älykkäässä järjestelmässä kulutusennuste muodostuu säädatan ja ajankohtaa koskevan tiedon lisäksi myös viimeisen kahden viikon datan perusteella. Järjestelmä sopeutuu uuteen tietoon ja oppii jatkuvasti uutta.

- Ratkaisu on otettu Helenissä koekäyttöön nykyisen ennustejärjestelmän rinnalle, ja tulokset ovat lupaavia. Lämmönkulutuksen ennusteen laatu parantuu entisestään ajan myötä datan lisääntyessä. Helenissä on samaan aikaan käynnissä optimointijärjestelmän reaaliaikalaajennus, joka tulee tarvitsemaan toimiakseen laadukkaat tuotantoennusteet. Uusi tekoälyjärjestelmä parantaa tuotantoennusteita, joihin optimointijärjestelmät luottavat, Saatujen hyvien tulosten innoittamana olemme jo soveltamassa vastaavanlaista ratkaisua uuteen kohteeseen, kertoo Inkinen.

- Helenin tavoitteena on hiilineutraali energiatuotanto 2035, ja koko energiajärjestelmän tehostuminen pienentää osaltaan hiilidioksidipäästöjä. Hyödyntämällä viimeisintä teknologiaa Helen tuo uuden energia-aikakauden mahdollisuuksia jokaisen ulottuville. Kun koko energiajärjestelmä tehostuu, myös kaikki asiakkaamme hyötyvät, kertoo johtaja Harri Mattila.

Ratkaisua Helenin kanssa kehittämässä oli Silo AI, joka tuo tekoälyn tuotekehitykseen ja toimittaa tekoälyyn pohjautuvia ratkaisuja ja tuotteita.