Uutinen / 16.1.2020

Uusia sähköautojen latauspisteitä Helsingin liikuntapaikoille

Helen toimittaa 33 uutta sähköauton latauspistettä 8 kohteeseen Helsingin jäähallien ja Urheiluhallit Oy:n toimipisteiden yhteyteen. Myös Helenin syksyn aikana asentamat 58 uutta sähköauton latauspistettä 20 kohteessa Helsingin kantakaupungissa on otettu käyttöön. Näin julkisten latauspisteiden määrä Helsingissä kasvaa jo yli 150:een.

Teksti: Marina Galkin-Aalto

Jääkenttäsäätiö sekä Urheiluhallit Oy ja Helen Oy ovat sopineet yhteistyöstä sähköautojen uusien julkisten latausasemien toteuttamiseksi Helsingissä. Ensimmäiset liikuntapaikkojen latauspisteet on jo asennettu, ja loput asennetaan maaliskuuhun 2020 mennessä. Kaikki asennettavat latauspisteet ovat keskinopeita.

- Helen haluaa kasvaa sähköisessä liikenteessä ja laajentaa voimakkaasti sähköauton julkista latausverkostoa. Liikuntapaikat sopivat erinomaisesti julkiseen lataukseen, koska niissä vietetään keskimäärin noin kaksi tuntia kerrallaan. Sinä aikana pystyy lataamaan sähköautoon merkittävän määrän ajokilometrejä, kertoo tuoteryhmäpäällikkö Jere Jokinen Helenistä.

Latauspisteitä asennetaan viiden eri jäähallin edustalle. Esimerkiksi Helsingin jäähallille tulee 10 latauspistettä.

- Olemme mukana Ekokompassi-ympäristöjärjestelmässä, jossa meillä on tavoitteena kehittyä ekologisemmaksi. Olemme saaneet paljon positiivista palautetta käyttäjiltä siitä, että latauspisteitä tulee halleillemme. Pidämme erittäin merkittävänä asiana sitä, että voimme palvella sähköautoilijoita latauspisteillämme, sanoo kiinteistöhuoltopäällikkö Marko Tarkiainen Jääkenttäsäätiöstä.

Urheiluhallit Mäkelänrinteen yhteyteen asennetaan 4 latauspistettä ja Urheiluhallit Malmin yhteyteen myös 4 latauspistettä.

- Latauspisteet ovat erinomainen lisä palveluihimme, sillä pyrimme jatkuvasti kehittämään toimintaamme ympäristöystävällisemmäksi. Olemme jo saaneet asiakkailta hyvää palautetta sähköautojen latausmahdollisuudesta, kertoo Urheiluhallit Oy:n toimitusjohtaja Pekka Laitinen.

Julkista katulatausta jo yli 10 vuotta

Helen on toiminut uranuurtajana suomalaisen sähköisen liikenteen kehittämisessä. Suomen ensimmäinen julkinen sähköautojen katulatauspiste avattiin Runeberginkadulla jo 10 vuotta sitten, ja siitä lähtien Helen on kehittänyt aktiivisesti pääkaupungin sähköistä liikennettä. Vuonna 2017 Helen asensi Suomen ensimmäisen kaksisuuntaisen V2G-latauspisteen Suvilahteen. Helsingin julkinen latausverkosto on Suomen laajin.


Uusien latauspisteiden sijainnit:

  • Helsingin jäähalli (10 latauspistettä)
  • Hernesaaren jäähalli (1 latauspiste)
  • Kaarelan jäähalli (4 latauspistettä)
  • Malmin jäähalli (4 latauspistettä)
  • Paloheinän jäähalli (4 latauspistettä)
  • Urheiluhallit Mäkelänrinne (4 latauspistettä)
  • Urheiluhallit Pasila (2 latauspistettä)
  • Urheiluhallit Malmi (4 latauspistettä)

Kartta Helsingin julkisten latauspisteiden sijainneista

Lue lisää aiheesta

Sähköinen liikenne