Uutinen / 24.4.2020

Helen-konsernin osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2020

Leuto talvi pienensi liikevaihtoa, koronakriisin vaikutukset näkyvät Helenin liiketoimintaympäristössä

Vuoden 2020 ensimmäinen vuosineljännes on ollut monin tavoin poikkeuksellinen. Harvinaisen leuto talvi vähensi lämmön myyntiä, koronakriisi puolestaan vaikutti sähkön siirtoon erityisesti maaliskuussa: Helsingissä sähkönkulutus väheni jopa 15 %, kun palvelusektori sulkeutui. Kokonaisuudessaan sähkönsiirto pieneni alkuvuonna 4 %. Helen jatkaa liiketoiminnan uudistamista vuosi sitten vahvistetun strategian mukaisesti. Myös investointeja hiilineutraaliuuteen jatketaan.

- Energiateollisuus on Suomessa merkittävä investoija koronakriisistä huolimatta. Helenin tavoitteena on olla hiilineutraali vuonna 2035. Koronakriisin aikana varmistamme sähkön, lämmön ja jäähdytyksen riittävyyden osana suomalaista huoltovarmuutta. Vastuullisena toimijana haluamme varmistaa myös vaikeassa tilanteessa olevien asiakkaidemme selviävän poikkeuksellisista ajoista: olemme valmiita neuvottelemaan maksuaikojen pidentämisestä. Poikkeustilanteesta huolimatta edistämme hankkeita, joilla rakennamme hiilineutraalia tulevaisuutta ja työllistämme niin suomalaisia kuin kansainvälisiäkin yrityksiä. Alkuvuodesta tehdyt investointipäätökset, suuruusluokaltaan yhteensä 300 miljoonaa euroa, mahdollistavat meille kivihiilenkäytön vähentämisen ennakoitua nopeammin, sanoo Helen Oy:n toimitusjohtajana 1.4.2020 aloittanut Juha-Pekka Weckström.

Helen-konsernin muodostavat emoyhtiö Helen Oy sekä tytäryhtiöt Helen Sähköverkko Oy, Oy Mankala Ab ja Helsingin Energiatunnelit Oy. Osakkuusyhtiöinä konserniin on yhdistelty Voimapiha Oy, Suomen Merituuli Oy sekä Liikennevirta Oy. Vuoden 2020 alusta alkaen Helen siirtyi raportoimaan sähkön liikevaihdon ja hankinnan täysimääräisinä. Sulkeissa esitetyt luvut ovat vertailukelpoisia edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon.

TAMMI-MAALISKUU 2020

  • Konsernin tulos heikkeni edellisvuodesta. Liikevaihto pieneni ja oli 367 milj. euroa (437 milj. euroa) ja liikevoitto oli 83 milj. euroa (90 milj. euroa). Liikevaihdon kehitykseen vaikutti erittäin lämmin alkuvuosi, joka vähensi kaukolämmön tuotantovolyymia. Liiketoiminnan suhteellinen kannattavuus parani johtuen onnistuneista toimenpiteistä sähkömarkkinoilla, mutta alhaisempi liikevaihto heikensi absoluuttista kannattavuutta.
  • Leuto alkuvuosi vähensi lämmön myyntiä 15 % edellisvuodesta. Lämpöä myytiin 2 313 GWh (2 708 GWh).
  • Sähkön kokonaismyynti pieneni 22 % ja oli 1 984 GWh (2 540 GWh).
  • Jäähdytyksen myynti kasvoi 9 % ja oli 29 GWh (26 GWh).
  • Sähkönsiirto Helsingissä pieneni 4 % ja oli 1 169 GWh (1 215 GWh).

KONSERNIN AVAINLUVUT


MERKITTÄVIÄ TAPAHTUMIA TAMMI-MAALISKUUSSA

Energiamarkkinat ja hiilineutraalius

  • Helen nopeuttaa kivihiilen korvaamista ja rakentaa Vuosaareen biolämpölaitoksen, jonka käyttöönoton aikaistaminen vuodella mahdollistaa osittaisen luopumisen kivihiilen käytöstä jo ennakoitua aiemmin. Investoinnin arvo on noin 260 milj. euroa.
  • Helen investoi lisää hukkalämpöjen hyödyntämiseen: Sörnäisissä sijaitsevaa Katri Valan lämpö- ja jäähdytyslaitosta laajennetaan uudella, jo seitsemännellä lämpöpumpulla. Uusi pumppu on tiettävästi maailman suurin ja kaksi kertaa suurempi kuin laitoksen muut lämpöpumput. Investointi korvaa Salmisaaren voimalaitoksen lämmöntuotantoa 10 % ja mahdollistaa kivihiilen käytön vähentämisen myös Salmisaaren osalta ennakoitua aiemmin. Investoinnin arvo on noin 30 milj. euroa.
  • Helenin maakaasuliiketoiminta myytiin Suomen Kaasuenergia Oy:lle 31.12.2019. Kaupalla ei ollut henkilöstövaikutuksia.
  • Kilpilahden hukkalämpöhanke etenee kannattavuusselvitysvaiheeseen. Hanke kattaisi toteutuessaan neljäsosan pääkaupunkiseudun kaukolämmön tarpeesta.
  • Helen kasvattaa lämpökauppaa Vantaan Energian kanssa: Vantaan Energian jätevoimalan laajennus tuottaa hiilineutraalia lämpöä myös Helsinkiin.
  • Maakaasumarkkinat avautuivat vuoden alussa. Markkinoiden avautumisen myötä Helenin maakaasun hankintaa voidaan monipuolistaa.

Asiakasratkaisut ja palvelut

  • Sähköautojen latausverkosto kasvaa Helsingissä: Helen toimittaa 33 uutta sähköauton latauspistettä 8 kohteeseen Helsingin jäähallien ja Urheiluhallit Oy:n toimipisteiden yhteyteen.
  • Korkeasaari lämpiää nyt nollapäästöillä. Eläintarha valitsi lämmitykseen Helenin Kiertolämmön, joka on hukkalämmöstä kierrätetty, täysin päästötön lämmöntuotannon muoto.
  • Helenin teettämän tutkimuksen mukaan 53 % helsinkiläisistä valitsisi vihreän kaukolämmön. Harva tietää, että vaihtaminen on jokaiselle mahdollista, myös kerrostaloasukkaalle.
  • Leanheat ja Helen aloittavat yhteistyön. Leanheatin tekoälypohjainen ratkaisu täydentää uutena ominaisuutena Helenin Kiinteistövahti-palvelua, joka ohjeistaa säätämään lämmitystä ihanteellisesti antureiden mittaaman datan avulla. Uusi ominaisuus auttaa pienentämään ilmastopäästöjä tehokkaasti, sillä siinä tekoäly toteuttaa automaattisesti lämmityksen optimoinnin.

Toimitusjohtaja Pekka Manninen jäi eläkkeelle keväällä 2020. Uutena toimitusjohtajana aloitti Juha-Pekka Weckström 1.4.2020.


NÄKYMÄT TULEVAISUUTEEN

Sähkön hinta putosi voimakkaasti alkuvuonna, kuten myös muiden energiahyödykkeiden hinnat. Sähkön hintaan on vaikuttanut erityisesti erittäin hyvä vesivoimatilanne, lämmin talvi sekä koronavirus. Sähkön kysyntä putosi alkuvuonna ja huippukulutustilanteet jäivät kokematta.

Sähkön tukkumarkkinan hintavaihteluiden ennakoidaan voimistuvan tulevien vuosien aikana vaihtelevan tuotannon lisääntyessä. Kaukolämmön hintakilpailukyky säilyy hyvällä tasolla; investoinnit hiilineutraaliuuteen pitävät sen kilpailukykyisenä ja haluttuna tulevaisuudessakin.

Näkymä sähkön markkinahinnan kehityksestä on alhaisella tasolla. Sillä on merkittävä vaikutus sähköntuotantoinvestointien tuotto-odotuksiin ja arvioimme sen viivästyttävän hankkeiden aloitusta.

Maakaasumarkkinat avautuivat kilpailulle vuoden 2020 alusta alkaen. Markkinan avautumisen myötä maakaasun kilpailukyvyn arvioidaan paranevan.

Suomen hallitus linjasi helmikuun alussa järjestämässään ilmastokokouksessa, että energiaverotuksessa edetään hallitusohjelman mukaisesti. Helenin kannalta keskeiset linjaukset olivat: yhdistetyn sähkön- ja lämmöntuotannon sekä lämmityspolttoaineiden veronkorotus sekä kaukolämpöverkkoon lämpöä tuottavien lämpöpumppujen ja konesalien siirtäminen alempaan sähköveroluokkaan II. Yhdistetyn sähkön- ja lämmöntuotannon sekä lämmityspolttoaineiden veronkorotus toteutetaan vuoden 2021 alusta alkaen. Sen kustannusvaikutus on useita miljoonia euroja ja se tulee vaikuttamaan suoraan asiakkaiden lämmityslaskuihin. Lämpöpumppujen veroluokan muutos on positiivinen asia ja edistää merkittävästi hukkalämpöjen hyödyntämisen kannattavuutta. Muutos edellyttää yhteensopivuutta EU-lainsäädännön kanssa, ja näillä näkymin veromuutoksen toteutus ei ehdi alkuperäisen aikataulun mukaisesti vuoden 2021 alusta alkaen.

EU-komissio esitti vuoden 2019 lopussa uusia kunnianhimoisia aloitteita koskien Euroopan ilmasto- energia- ja ympäristöpolitiikkaa. Green Deal -aloitteeseen on koottu laajasti ilmastoasioita ja uusia lakiehdotuksia on odotettavissa. Yhtenä isoimpana aloitteena komissio julkaisi maaliskuun alussa Ilmastolain, jossa tavoitellaan EU:n sitovaksi tavoitteeksi ilmastoneutraalisuutta vuoteen 2050 mennessä ja samalla myös kiristettäisiin vuoden 2030 päästötavoitetta nykyisestä 40 prosentista 50 - 55 prosenttiin. Helenin oma hiilineutraalitavoite on vuonna 2035 ja eikä päästötavoitteen kiristys tuo merkittävää muutosta Helenin omaa päästöpolkuun.

Viime vuonna vahvistetun strategian mukaisesti Helen vastaa energia-alan murrokseen investoimalla voimakkaasti ratkaisuliiketoimintaan ja rakentamalla strategiaansa tukevia kumppanuuksia. Voimat yhdistetään sekä asiakkaiden että muiden sidosryhmien kanssa hiilineutraalin tulevaisuuden rakentamiseksi. Ilmastohaasteen ratkaiseminen jatkuu koronasta huolimatta - energiateollisuudella on iso rooli paitsi poikkeustilanteessa energian huoltovarmuudessa, myös merkittävänä investoijana.

Vuoden 2020 tuloksen ennakoidaan toteutuvan alemmalla tasolla kuin edellinen vuosi. Lämpimän alkuvuoden lisäksi tulosnäkymiä heikentää sähkön markkinahinnan kehitys sekä epävarmuus koronakriisin aiheuttamasta talouskehityksestä.


Tutustu Helen-konsernin osavuosikatsaukseen

Lue lisää aiheesta

Yritykset