Uutinen / 24.8.2020

Helen kasvattaa merkittävästi tuulivoimatuotantoaan - kokonaisinvestointi uuteen tuulipuistoon 100 miljoonaa euroa

Helen on aloittanut Lakiakangas 3 -tuulipuiston rakentamisen Pohjanmaalle yhdessä hankekehittäjä CPC Finlandin kanssa. Hanke tukee Helenin tavoitetta viisinkertaistaa tuulivoimatuotanto kahdessa vuodessa. Uuden tuulipuiston energiaa Helen tarjoaa asiakkailleen vuonna 2022.

Teksti: Marina Galkin-Aalto

Havainnekuva Lakiakangas 3 -tuulipuistosta. Kuvalähde: CPC Finland Oy


Helenin tuulivoimatuotanto tulee viisinkertaistumaan vuoteen 2022 mennessä. Merkittävä askel kohti uusiutuvan tuulivoiman lisäämistä on Lakiakangas 3 -tuulipuistohanke, joka toteutetaan yhdessä CPC Finlandin kanssa Pohjanmaalle, lähelle Kristiinankaupunkia. Tuulipuiston lisäksi Helen ja CPC Finland perustavat sähkönsiirtoyhtiön, joka vastaa tuulipuiston tuotannon siirrosta kantaverkkoon. Hankkeen kokonaisinvestointi on lähes 100 miljoonaa euroa. Helen omistaa yhteisyrityksistä 60 prosenttia ja CPC Finland 40 prosenttia.

Tuulipuisto Lakiakangas 3 koostuu 20 turbiinista, joiden kokonaisteho on 86 MW. Tavoitteena on myöhemmin laajentaa tuulipuistoa vielä kolmella turbiinilla. Helen ostaa kokonaisuudessaan tuulipuistoyhtiön sähkön sekä tuottaa yhtiölle sähkömarkkinapalvelut.

- Lakiakangas 3 -tuulipuisto on merkittävä investointi, ja se tukee Helenin tavoitetta hiilineutraalista energiantuotannosta 2035. Yritysasiakkaamme ovat erittäin kiinnostuneita uudesta tavasta hankkia tuulisähköä omasta, nimetystä tuulipuistosta - näin Helen tuo uuden energia-aikakauden mahdollisuuksia yhä laajemmin kaikkien ulottuville. Yhdistämällä voimat CPC:n kanssa otamme taas ison harppauksen kohti hiilineutraalia tulevaisuutta, kertoo johtaja Harri Mattila Helenistä.

- Olemme erittäin iloisia siitä, että olemme saaneet Helenin yhteistyökumppaniksemme Lakiakangas 3 -tuulivoimaprojektiin. Projekti on meille jo kolmas ja tähän mennessä suurin Suomessa rakentamamme tuulipuisto. CPC:n ja Helenin toisiaan täydentävät vahvuudet eri osa-alueilla mahdollistavat erittäin tehokkaan toteutuksen projektille, sanoo CPC Finlandin toimitusjohtaja Erik Trast.

Tuulipuistoyhtiölle on myönnetty toimintaan tarvittavat luvat, ja puiston rakennustyöt ovat käynnissä. Ensimmäiset voimalat nousevat alueelle keväällä 2021, ja tuulituotanto alkaa loppuvuodesta 2021. Helenin asiakkaat voivat ostaa puiston tuulisähköä vuonna 2022. Lähistöllä sijaitsevat Lakiakangas 1 ja Lakiakangas 2 -tuulipuistot ovat olleet tuotannossa vuodesta 2017 ja 2019 lähtien.

Tuulivoima yksi keinoista matkalla hiilineutraaliuteen

Viime vuonna Helen tuotti tuulivoimaa osakkuusyhtiö Suomen Hyötytuulen kautta 70 gigawattituntia vuodessa. Helenin tuulivoimatuotanto lisääntyy Lakiakangas 3 -hankkeen myötä 350 gigawattituntiin vuodessa. Lisäksi osakkuusyhtiöillä menossa olevat investoinnit kasvattavat Helenin tuulituotantoa.

Helenin tavoitteena on hiilineutraali energiantuotanto vuonna 2035. Tuulivoima on yksi monista keinoista saavuttaa hiilineutraaliustavoite kannattavasti.

Faktat:
  • Tuulipuisto Lakiakangas 3 ja sähkönsiirtoyhtiö toteutetaan yhteisyrityksinä, joiden omistusosuudet ovat Helen 60 % ja CPC Finland 40 %.
  • Investointi lisää merkittävästi Helenin tuulivoiman määrää.
  • Lakiakangas 3 koostuu aluksi 20 voimalasta, ja sen teho on 86 MW.
  • Perustustyöt aloitettiin kesällä 2020.
  • Voimalat asennetaan kevät-kesällä 2021.
  • Sähkönsiirtoyhteys ja sähköasema otetaan käyttöön keväällä 2021.
  • Tuulituotanto alkaa loppuvuodesta 2021.
  • Uuden tuulipuiston energiaa Helen tarjoaa asiakkailleen vuonna 2022.

Lue lisää aiheesta

Hiilineutraalisuus Hiilineutraalisuus