Uutinen / 2.3.2021

Tilinpäätöstiedote 1.1.2020 - 31.12.2020: Liiketoiminnassa erinomainen tulos poikkeuksellisissa olosuhteissa, asiakasmäärä kasvussa

Helen saavutti erinomaisen tuloksen hyvän kaupallisen toiminnan ansiosta, vaikka vuotta 2020 leimasivatkin koronapandemia ja normaalia lämpimämpi talvi, jotka pienensivät liikevaihtoa. Yhtiön asiakasmäärä kasvoi ennätykseen sähkö- ja lämpöasiakkaissa. Helen jatkoi myös investointeja hiilineutraaliin tuotantoon. Yhtiö etenee määrätietoisesti kohti pitkän tähtäimen taloudellisia ja hiilineutraaliustavoitteita.

- Helenin investoinnit hiilineutraaliuuteen nousivat huipputasolle. Teimme viime vuonna 350 miljoonan euron investointipäätökset hiilineutraaliin tuotantoon ja jatkamme investointiohjelmaa edelleen. Erityisen iloinen olen asiakasmäärän vahvasta kasvusta ja yleisesti kaupallisen ajattelun vahvistumisesta läpi koko organisaation, jotka mahdollistivat erinomaisen tulostason. Ratkaisuliiketoiminnan liikevaihto kaksinkertaistui ja teimme 4 miljoonan euron sijoitukset kasvuyhtiöihin. Nämä kaikki kertovat Helenin strategian rohkeasta toteuttamisesta ja hyvästä johtamisesta myös poikkeusolosuhteissa, sanoo Helen Oy:n toimitusjohtajana 1.4.2020 aloittanut Juha-Pekka Weckström.

Helen-konsernin muodostavat emoyhtiö Helen Oy sekä tytäryhtiöt Helen Sähköverkko Oy, Oy Mankala Ab, Helsingin Energiatunnelit Oy. Uusina tytäryhtiöinä raportoidaan myös Tuulipuisto Lakiakangas 3 Oy ja Kristinestad Tupaneva Oy. Osakkuusyhtiöinä konserniin on yhdistelty Voimapiha Oy, Suomen Merituuli Oy sekä Liikennevirta Oy. Sulkeissa esitetyt luvut ovat vertailukelpoisia edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon.

Tammikuu-joulukuu 2020

  • Vuoden 2020 liikevaihto oli 1 054 (1 151) milj. euroa. Liikevaihto pieneni edellisvuodesta. Liikevaihdon kehitykseen vaikuttivat lämpimän sään myötä alentunut lämmönmyynti ja sähkön alhainen tukkumarkkinoiden hintataso sekä tuotettu määrä. Yrityksille myydyn sähkön volyymi ja liikevaihto jäivät merkittävästi ennakoidusta koronapandemian aiheuttaman sähkön kulutuksen vähenemisen vuoksi. Helen Sähköverkko Oy:n liikevaihto ja kannattavuus laskivat hieman koronapandemian vuoksi.
  • Konsernin tulos toteutui edellisvuoden tasolla: liikevoitto oli 176 (176) milj. euroa. Helen Oy pystyi hyödyntämään sähkön markkinatilannetta ja sen vaihteluita onnistuneilla toimenpiteillä sähkön tukkumarkkinoilla. Myös polttoaineiden hintakehitys sekä vähittäissähkön liiketoiminnan kannattava kasvu tukivat liikevoiton erinomaista tasoa.
  • Sähköä myytiin 6 032 GWh (6 752), laskua 11 %.
  • Kaukolämpöä myytiin 5 829 GWh (6 702), laskua 11 %.
  • Kaukojäähdytystä myytiin 169 GWh (171 GWh), laskua 1 %.
  • Sähköä siirrettiin Helsingissä 4 178 GWh (4 383 GWh), laskua 5 %.

Konsernin ja emoyhtiön avainluvut

  Helen-konserni   Helen Oy  
  2020 2019 2020 2019
Liikevaihto, M€  1054 1151 942 1034
Liikevoitto, M€  176 176 133 130
Liikevoitto, %  17 15 14 13
Voitto ennen tp-siirtoja, M€   154 160 154 150
Investoinnit, M€  203 69 129 46
Omavaraisuusaste, %  77 77 78 78
Sijoitetun pääoman tuotto, %  7 7 7 7
Henkilöstö 31.12.  992 957 906 863
Taseen loppusumma, M€  2806 2710 2739 2681

Merkittävät saavutukset 2020:

  • Tuloksellisesti vuosi oli erinomainen hyvän kaupallisen toiminnan ansiosta.
  • Asiakasmäärä kasvoi ennätykseen: vuodenvaihteessa yli 550 000 sähköasiakasta ja lähes 16 000 lämpöasiakasta.
  • Asiakastyytyväisyys kasvoi eri asiakassegmenteissä.
  • Asiakaskokemusstrategia valmistui ja se antaa suuntaviivat asiakaskeskeisyyden vahvistamiselle.
  • Loppusyksystä lanseeratussa uudessa digipalvelussa Oma Helenissä on jo yli 50 000 asiakasta.
  • Investoinnit hiilineutraaliuuteen olivat huipputasolla: 350 milj. euron investointipäätökset 2020, konsernin kokonaisinvestoinnit 203 milj. euroa 2020. Investointiohjelma jatkuu tulevina vuosina.
  • Jo käynnissä olevat hiilineutraalin tuotannon projektit: Vuosaaren biolämpölaitos, Katri Valan lämpöpumppulaitoksen laajentaminen ja Mustikkamaan luolalämpövarasto edistyivät suunnitelman mukaisesti.
  • Ratkaisuliiketoiminta kasvoi merkittävästi valituilla kolmella markkinalla: alueelliset ratkaisut (sis. aurinkoenergia), sähköinen liikenne ja älykkäät kiinteistöt. Maalämmön myynti käynnistettiin ja ensimmäiset pilotit rakennettiin.
  • Sijoitukset kasvuyhtiöihin käynnistyivät ja sijoituksia tehtiin noin 4 milj. euroa, Suomen lisäksi Hollantiin ja Saksaan.
  • Yhtiön johtaminen ja esimiestyö onnistuivat poikkeusvuonna, samoin koronapandemian vastaiset toimet onnistuivat hyvin.
  • Hiilidioksidikokonaispäästöt vähenivät peräti 19 % johtuen normaalia lämpimämmästä säästä, alhaisemmasta tukkusähkön myynnistä sekä hiilineutraalin ja vähäpäästöisemmän tuotannon osuuden lisääntymisestä. Ominaispäästöt vähenivät 13 %.

Näkymät tulevaisuuteen

Takana on erikoinen ja poikkeuksellinen, mutta Helenin kannalta hyvin onnistunut vuosi 2020 ja edessä merkittävien haasteiden vuosi 2021: Helenin panostukset investointeihin ja kehitykseen kasvavat painottuen samoihin alueisiin kuin vuonna 2020. Yhtiö tutkii hiilineutraalin lämmöntuotannon vaihtoehtoina sekä teollisia hukkalämpöjä että meriveden lämpöä. Myös asiakaskeskeisyyteen ja asiakasrajapinnan tarvitsemiin digitaalisiin järjestelmiin panostetaan aiempaa enemmän. Tavoitteena on nostaa Helenin asiakaskeskeisyys kilpailuetua tuottavalle tasolle. Kaiken perustana on organisaatiokulttuurin muutos kohti kaupallisempaa toimintaa Helenin arvojen mukaisesti.

Sähkön tukkumarkkinan hintavaihteluiden ennakoidaan voimistuvan tulevien vuosien aikana sääriippuvaisen tuotannon lisääntyessä. Sääriippuvaista tuotantoa tasapainottavat Helenin hankkima ydinvoima ja vesivoima. Pohjoismaiset vesiresurssit ovat olleet viime aikoina normaalia korkeammalla tasolla, mikä vaikuttaa keskeisesti pohjoismaisen sähkön matalaan markkinahintaan.

Lämpöpumppujen veroluokan muutos edistää toteutuessaan hiilineutraali-investointeja, ja se on edellytys monelle merkittävälle tulevaisuuden investoinnille.

Helen vastaa energia-alan murrokseen investoimalla voimakkaasti hiilineutraaliin tuotantoon sekä ratkaisuliiketoimintaan ja rakentamalla strategiaansa tukevia kumppanuuksia. Voimat yhdistetään sekä asiakkaiden että muiden sidosryhmien kanssa hiilineutraalin tulevaisuuden rakentamiseksi. Ilmastohaasteen ratkaiseminen jatkuu; energiateollisuudella on iso rooli globaalina suunnannäyttäjänä.

Vuoden 2021 tuloksen ennakoidaan toteutuvan alemmalla tasolla verrattuna vuoteen 2020 johtuen muun muassa polttoaineiden verotuksen kiristymisestä. Yhtiön tulevaisuuden näkymiin vaikuttaa energiamarkkinoiden epävarmuuden lisääntyminen liittyen sääriippuvaisen tuotannon osuuden kasvamiseen pohjoismaisilla energiamarkkinoilla. Tämä yhdessä 1.1.2020 kilpailulle avautuneiden maakaasumarkkinoiden kanssa tulee aiheuttamaan aiempaa suurempia hintavaihteluita energiahyödykemarkkinoilla. Helenillä on maailmanluokan osaamista markkinoilla toimimiseen ja yhtiö jatkaa näiden kyvykkyyksien kehittämistä. Yhtiön tulosvaihtelun ennakoidaan lisääntyvän.

Hallituksen esitys voittoa koskeviksi toimenpiteiksi

Emoyhtiö Helen Oy:n jakokelpoinen oma pääoma on 1 331 171 897,99 euroa, josta edellisten tilikausien voitto on 38 727 655,81 euroa ja tilikauden voitto 41 271 848,73 euroa.

Hallitus esittää yhtiökokoukselle, että osinkona jaetaan 75 000,00 euroa/osake eli yhteensä 75 000 000,00 euroa ja voittovaroihin jätetään 4 999 504,54 euroa. Hallitus esittää, että osinko maksetaan 30.4.2021. Yhtiön maksuvalmius on hyvä, eikä esitetty voitonjako hallituksen näkemyksen mukaan vaaranna yhtiön maksukykyä.

Helen-konsernin vuosikertomus ja vastuullisuusraportti julkaistaan 15.3.2021.

Lue lisää aiheesta

Helen