Uutinen / 27.10.2021

Helenin hallitus selvittää Salmisaaren voimalaitoksen kivihiilituotannon lopettamista viisi vuotta etuajassa

Helenin hallitus on päättänyt käynnistää selvityksen mahdollisuudesta aikaistaa Salmisaaren voimalaitoksen kivihiilestä luopumista energiantuotannossa viimeistään 1. huhtikuuta 2024 aiemman vuoden 2029 sijaan. Helen siis luopuisi kokonaan kivihiilen käytöstä viisi vuotta ennakoitua aiemmin. Hanasaaren voimalaitos päätettiin sulkea ja sen tuotanto lopettaa niin ikään varhaistetulla aikataululla 1.4.2023.

Helen on rakentanut hiilineutraalia energia-alustaa jo vuosia, tästä esimerkkejä ovat muun muassa hukkalämpöjen talteenotto, lämpövarastot, vuodesta 2006 asti käytössä olleet ja sen jälkeen rakennetut lämpöpumppulaitokset sekä rakennusvaiheessa oleva Vuosaaren biolämpölaitos ja merivesilämpöpumppu. Mahdollinen varhaistettu Salmisaaren kivihiilestä luopuminen nopeuttaisi Helenin siirtymistä hajautettuun kaupunkienergiajärjestelmään, mikä vauhdittaisi uuden energia-aikakauden mahdollisuuksien hyödyntämistä niin Helenille kuin asiakkaille.

Nyt käynnistyvän selvityksen mukainen entistä painokkaampi keskittyminen hajautettuun energiajärjestelmään siirtymiseen ja kattavan energia-alustan rakentamiseen aiheuttaa painetta muutoksille organisaatiossa. Aikaistusselvitys käynnistää Helenissä yhteistoimintaneuvottelut, joiden piiriin kuuluu Tuotanto ja omaisuus –liiketoiminnon hieman yli 400 työntekijää. Työnantajan alustavan arvion mukaan Tuotanto ja omaisuus -toiminnon henkilöstön määrä saattaa sopeutustoimenpiteiden johdosta vähentyä enintään 320 henkilöllä.

Helen tiedottaa Salmisaaren voimalaitoksen suunnitelmista Helenin hallituksen päätöksen jälkeen joulu-tammikuussa.

Lue lisää aiheesta

Hiilineutraalisuus Lämpö