Uutinen / 29.9.2021

Myllypuron jääurheilukeskus toimii kaukolämmön lähteenä - hukkalämmöt talteen lämmittämään helsinkiläisten koteja

Myllypuron jääurheilukeskus Oy on tehnyt aiesopimuksen Helen Oy:n kanssa. Muut hankekumppanit Caverion ja YIT ovat olleet mukana hankkeen suunnittelussa vuodesta 2019. Tärkeässä roolissa hankkeessa on hukkalämpöjen järkevä hyödyntäminen ja vastuullinen ympäristö- ja rakennussuunnittelu. Parhaimmillaan jääurheilukeskus ei ole enää vain hiilineutraali, vaan se luo hiilikädenjälkeä tuottamalla energiaa myös ympäröivään kaupunkirakenteeseen.

Jääurheilukeskuksen luistinratojen jäähdytyksestä syntyy sivutuotteena merkittävä määrä hukkalämpöä, jota voidaan esimerkiksi käyttää kaukolämmön tuottamiseen. Helen on yhdistänyt voimansa hankekumppaneiden kanssa löytääkseen parhaan tavan jalostaa sivutuotteena syntyvä hukkalämpö kaukolämmöksi. Näin muun toiminnan ohella syntyvä päästötön ja uusiutuva kaukolämpö voidaan valjastaa myös muiden Helenin asiakkaiden käyttöön. Helsingin rakennuskannasta yli 90 prosenttia on liitetty kaukolämpöön.

- Meistä on hienoa olla mukana hankkeessa, joka tukee myös päämääräämme hiilineutraalista tulevaisuudesta. Haluamme olla eturintamassa asiakkaiden energiakumppanina miettimässä päästöttömiä ja uusiutuvia energiaratkaisuja. Kaukolämpö- ja jäähdytysverkosto on erinomainen alusta kaikille uusille teknologiaratkaisuille. Verkosto mahdollistaa esimerkiksi juuri hukkalämpöjen tehokkaan hyödyntämisen. Helen hyödyntää jo nyt puhdistetun jäteveden sekä kiinteistöistä ja konesaleista talteen kerättyjä hukkalämpöjä, kertoo Helenin myynti- ja asiakaspalvelujohtaja Anu-Elina Hintsa.

Hukkalämpö lämmittää useamman korttelin

Jääurheilukeskuksen tuottaman hukkalämmön määrä vastaa arviolta noin 270 omakotitalon tarvitsemaa keskimääräistä energiamäärää vuodessa. Rakennuksen ympäristövaikutukset ovat keskeisiä, kun arvioidaan energiaratkaisua tarvittavan jäähdytyksen ja lämmityksen tuottamiseen. Jääurheilun monitoimikeskuksen hiilijalanjälki minimoidaan hiilidioksidijäähdytystä hyödyntävällä energiaratkaisulla ja hukkalämmön hyödyntämisellä.

- Olemme iloisia, että pääsemme kehittämään Myllypuroon toteutettavan jääurheilukeskuksen energiaratkaisua kokonaisvaltaiseksi ja älykkääksi kaupunkienergiaratkaisuksi. Yhteistyöllä haluamme varmistaa mahdollisimman vähähiilisen sekä elinkaaritehokkaan ratkaisun ja olla mukana edistämässä Helsingin kaupungin tavoitetta olla hiilineutraali viimeistään vuonna 2035, sanoo Caverion Suomen toimitusjohtaja Ville Tamminen.

Resurssi- ja energiaviisaiden ratkaisujen löytäminen on tulosta kaikkien toimijoiden välisestä uudenlaisesta yhteistyöstä. Tavoitteena on, että päätökset palvelevat kaikkia kaupunkilaisia ja ovat järkeviä myös veronmaksajien kannalta.

- Kaupunkikehityksessä mukana oleminen ja liikuntamahdollisuuksien parantaminen kaupunkilaisille on YIT:lle tärkeää. Elinkaaren aikaisten kestävien energiaratkaisujen lisäksi, ympäristön huomioiminen rakentamisen aikana on oleellinen osa rakennushanketta. Esimerkiksi kaikki projektista tuleva louhe pyritään hyödyntämään ensisijaisesti jääurheilukeskuksen rakentamisessa ja vaihtoehtoisesti muissa kohteissa, sanoo Infrarakentaminen-divisioonan johtaja Anne Piiparinen YIT:ltä.

Olympiakomitea on pitänyt hanketta vuosia valtakunnallisesti merkittävien hankkeiden listalla ja tällä hetkellä hanke on sijalla yksi. Hankkeen arvo on noin 20 miljoonaa euroa. Helsingin kaupunginhallitus varasi kokouksessaan 29. maaliskuuta 2021 Myllypuron jääurheilukeskus Oy:lle Ratasmyllynkujalla sijaitsevan tontin liikuntakeskuksen suunnittelua varten.

Faktat:

  • Myllypuron jääurheilukeskus hankkeessa mukana Caverion, Helen Oy ja YIT.
  • Suomen Luisteluliitto ry ja Suomen Taitoluisteluliitto ry ovat yhdessä perustamansa yrityksen Myllypuron jääurheilukeskus Oy kautta vieneet liikuntakeskushanketta eteenpäin jo vuosia.
  • Hanke sijoittuu osaksi Myllypuron liikuntapuistoa, joka palvelee laaja-alaisesti alueen liikkujia.

Lue lisää aiheesta

Lämpö Hiilineutraalisuus Yritykset