Vastuullista liiketoimintaa

Vastuullisuus tarkoittaa meille ympäristövaikutusten vähentämistä kaikessa toiminnassamme, avointa keskustelua sidosryhmiemme kanssa sekä energiatehokkuuden edistämistä koko energiaketjussa.

Jatkoimme hyvää vastuullisuustyötämme myös vuonna 2013. Kannustusta työllemme tuli TNS Gallupilta, kun saimme kunniapalkinnon vastuullisuuskuvamme edistämisestä Yritysten maine ja vastuullisuus -kilpailussa. Erityisesti panostimme toimintamme ympäristövaikutuksien tuntemiseen koko elinkaaren ajalta, selvitimme kaukolämmön hiilijalanjälkeä sekä Salmisaaren energiatuotannon elinkaarta nyt ja tulevaisuudessa.

Käytännön ympäristötoimintaa

Helen-konsernissa käytännön ympäristötyötä tehdään liiketoiminnoissa eli siellä, missä varsinaiset ympäristövaikutuksetkin syntyvät. Ympäristövaikutusten hallinnassa käytämme apuna toiminta-, ympäristö- ja energiatehokkuusjärjestelmiä sekä ympäristökäsikirjoja. Olemme sitoutuneet ympäristötoiminnan jatkuvaan parantamiseen, minkä varmistamme säännöllisillä auditoinneilla.

Sähkön yhteistuotanto, siirto ja jakelu sekä kaukolämmön ja -jäähdytyksen tuotanto, myynti ja jakelu ovat ISO 14001 -ympäristösertifioituja. Toimistoissa toimimme Green Office -ympäristöohjelman mukaisesti.

Energiatehokkuus edellä

Sähkön ja lämmön yhteistuotannon optimointi yhdessä laajentuvan kaukojäähdytyksen kanssa mahdollistivat entistäkin energiatehokkaamman energiantuotannon. Myllypuron lämpökeskuksen modernisointi ja Hanasaaren voimalaitoksen energia-analyysi ja sen pohjalta tehty omakäyttöhöyryn optimointi täydensivät tätä.

Energianeuvontamme otti ison askeleen eteenpäin, kun energianäyttelymme uudistettiin ja uusi Energiatori avattiin alkuvuodesta 2013. Nyt neuvonnassa on otettu huomioon aiempaa kattavammin koko energiaketju. Lisäksi kehitimme nuorille suunnattua energianeuvontaa yhdessä lukiolaisten kanssa Safari 2013 -hankkeessa.