Ympäristötilinpäätös kuvaa ympäristövaikutusten vähentämiseen liittyviä kuluja, investointeja, vastuita ja tuloja. 

YMPÄRISTÖKULUT LASKIVAT

Helsingin Energian ympäristökulut laskivat hieman edellisvuodesta ja olivat lähes 19 miljoonaa euroa. Niiden osuus kaikista kuluista oli 3,5 % (3,4 %).

Suurimmat ympäristökulut kertyivät savukaasujen puhdistuksesta (3,7 miljoonaa euroa) sekä jätehuollosta ja sivutuotteiden hyötykäytöstä (4,6 miljoonaa euroa). Rikinpoiston kulut alenivat, sillä voimalaitoksilla oli aiempiin vuosiin verrattuna vähemmän viankorjausta. Muun jätehuollon kustannusten nousu johtuu voimalaitoksilla tehdyistä muutostöistä, kuten Salmisaaren revisiosta.

Ekotehokkuus- ja ympäristöhallinnon kulujen nousu johtuu uusiutuvan energian lisäämiseen liittyvistä suunnitelmista ja toimenpiteistä. Energiansäästöneuvonnan kulut laskivat vuodesta 2013, jolloin kuluja nosti Energiatorin uudistus.

INVESTOINTEJA PÄÄSTÖJEN VÄHENTÄMISEEN JA UUSIUTUVAAN ENERGIAAN

Ympäristöinvestoinnit kasvoivat huomattavasti, edellisen vuoden 2 miljoonasta eurosta 10,5 miljoonaan euroon. Toimintavuoden suurimmat ympäristöinvestoinnit liittyivät Vuosaaren B-voimalaitoksen turbiinin modernisointiin (3,6 miljoonaa euroa), typen oksidien päästöjen vähentämiseen etenkin Salmisaaressa (3,1 miljoonaa euroa) ja pelletinpolton aloittamiseen (2,7 miljoonaa euroa).

Ympäristötuotot laskivat 0,6 miljoonaan euroon. Tuotot kertyivät pääasiassa tutkimus- ja kehitystoimintaan saaduista avustukista ja romun myynnistä.

 

 2014 
1 000 €
muutos %2013 
1 000 €

Ympäristökulut

     
Ilman, maaperän ja vesistöjen suojelu      
   Rikinpoisto 2 919  -47  5 520 
   Typenpoisto 533  -7  572 
   Hiukkasten poisto 288  -14  335 
   Palamistuotteiden jätehuolto ja hyötykäyttö 3 050  -11  3 421
   Muu jätehuolto 1 538  106 746 
   Päästöjen ja ympäristövaikutusten tarkkailu 179  -51 362 
   Maaperän ja pohjaveden suojelu 46     
Vuorovaikutus      
   Energiansäästöneuvonta 1 036  -38  1 658 
   Ympäristöviestintä ja -markkinointi 581 -7 623
Ympäristöhallinto ja -koulutus 1 806  32 1 366 
Ympäristönsuojelun tutkimus ja -kehitys 2 068  -6  2 200
Melun ja tärinän torjunta 33  898  3
Ekotehokkuuden parantaminen 1 502  1 167  118 
Ympäristönsuojeluinvestointien poistot 3 253  13  2 870 

Ympäristökulut yhteensä

18 832  -5  19 795
   Liikevaihdosta 2,7 %    2,7 % 
   Kaikista kuluista 3,5 %    3,4 % 

Ympäristöinvestoinnit

10 530  426  2 000 
   Kaikista investoinneista 11,8 %    3,4 % 

Ympäristötuotot

587  -25 768 
Jaa: