Helsingin Energia muuttui vuoden vaihteessa Heleniksi. Tätä edelsi aika, jolloin suurin osa tunsi meidät Helsingin Energiana ja osa kutsui meitä sujuvasti Heleniksi.

Helen-nimeä tehtiin tutuksi vuoden 2015 alussaSamaa nimeä kantava asiakaslehti oli nimittäin lähetetty koteihin jo 90-luvulta lähtien. Tilanne oli viestinnällisesti vähintäänkin sekava.

Otimme mahdollisen nimenmuutoksen vastaan varovaisen positiivisesti. Uskoimme, että brändin tuulettamisessa olisi paljon mahdollisuuksia. Helen olisi askel paikallisuudesta kohti kansainvälisempää ja kaupallisempaa toimijaa.

Toisaalta tiedostimme, että Helsingin Energiassa oli ollut paljon hyvää. Nimen tunnettuus ja arvostus oli suuri erityisesti pääkaupunkiseudulla ja siihen liitettiin paljon positiivisia asioita, kuten luotettavuus, turvallisuus, välittömyys ja hyvä palvelu.

Päätös nimen muuttumisesta ei kuitenkaan ollut omissa käsissämme, vaan se tehtiin kesällä 2014 kaupunginvaltuustossa samalla, kun päätettiin liikelaitoksen yhtiöittämisestä. Yhtiöittämiseen johti uudistunut kuntalaki, mikä edellytti kilpailluilla markkinoilla toimivien liikelaitosten muuttamista yhtiömuotoon.

Päätöksen jälkeen upotimme kädet saveen. Aikaa oli puoli vuotta. Tuleva muutos edellytti paljon valmistelua ja sisäistä työstämistä, projekteja ja osaprojekteja, päätöksiä, koordinointia ja kahvia.

Ymmärrettävämmin kohti kevättä

Nimenmuutos on riski liiketoiminnalle. Etenkin energia-alalla toimijan tunnettuus ja sitä kautta luotettavuus ovat menestymisen edellytyksiä. Meidän on siis pidettävä ääntä.

Keväällä kampanjoimme näkyvästi tuoreella viestillä: Tarjoamme maailman parasta kaupunkienergiaa.

Viestin ydin on se, että tuotamme sähköä, lämpöä ja jäähdytystä äärimmäisen tehokkaasti samassa prosessissa. Asia ei ole uusi, mutta haluamme viestiä siitä nyt entistä ymmärrettävämmin.

Mitä maailman paras kaupunkienergia sitten tarkoittaa?

  • Helen-liput liehuivat vuoden 2015 alussaTehokasta. Tuotannon energiatehokkuus ja energian säästö ovat tehokkaimmat keinot hillitä ilmastonmuutosta. Yhteistuotanto minimoi terveydelle haitalliset päästöt, energiatuotannon osuus Helsingin ilmanlaatuun on vain muutaman prosentin luokkaa.

  • Aurinkoenergiaa. Kaukojäähdytyksen avulla hyödynnämme mm. auringon lämmittämien kiinteistöjen lämmön ja jalostamme siitä kaukolämpöä. Lisäksi rakennamme aurinkovoimaloita, joiden energian asiakkaamme saavat omaan käyttöönsä nimikoitujen aurinkopaneelien kautta. Myymme myös aurinkosähköjärjestelmiä.

  • Älykästä. Kaikki asiakkaamme ovat etäluennan piirissä, jolloin asiakas voi seurata energiankulutustaan lähes reaaliajassa. Älykäs sähköverkko mahdollistaa jatkossa myös kysyntäjouston ja häiriöreservinä toimimisen.

  • Varastoitavaa. Energian varastoitavuus kasvaa jatkossa, kun entistä enemmän tuotetaan sääriippuvaista energiaa. Me varastoimme jo nyt suuria määriä lämpöä ja kylmää. Lisäksi Kalasatamassa testataan sähkön varastointia suuressa mittaluokassa.

  • Palkittua. Energiaratkaisujamme arvostetaan maailmalla. Olemme voittaneet useita kansainvälisiä energia-alan palkintoja, kuten arvostetun ympäristöpalkinnon District Energy Climate Awardin suurten järjestelmien sarjassa.

Muutos on mahdollisuus, ja tämä on erityisen hieno sellainen. Meillä on mahdollisuus tehdä Helenistä vielä tunnetumpi kuin mitä Helsingin Energia oli. Ilman riskinottoa näin ei tapahdu, mutta ei meiltä taikuuttakaan vaadita. Tehtävämmehän on vain saada mielikuva Helenistä vastaamaan todellisuutta.

Jaa: