Helen-konsernin vuosikertomus 2015

Vuosikertomus 2015 on jaettu kahteen osaan. Vuosittain tuotettavan talous- ja liiketoimintaraportin lisäksi tehdään erillinen vastuullisuusraportti, joka päivittyy tarpeen mukaan vuoden aikana.

Tilinpäätös
Konsernin vuosi

Lue lisää

Organisaatiosta
johdosta
 ja
hallituksesta.

Tutustu myös vuosikertomukseen
kuuluvaan vastuullisuusraporttiin.

Tämä vuosikertomus kuvaa vuotta 2015, joka oli Helen Oy:n ensimmäinen toimintavuosi. Yhtiö toimi 31.12.2014 asti Helsingin Energia -liikelaitoksena.

Helen Oy:n tytäryhtiöitä ovat Helen Sähköverkko Oy (100 %), vesivoimayhtiö Oy Mankala Ab (100 %), Helsingin Energiatunnelit Oy (100 %) ja Suomen Energia-Urakointi Oy (60 %). Lisäksi Helen Oy:llä on osakkuus-  ja osaomistusyhtiöitä. Omistamme voimaosuuksia eri yhtiöissä sekä suoraan että Oy Mankala Ab:n kautta.

Myymme sähköenergiaa noin 400 000 asiakkaalle Suomessa ja katamme kaukolämmöllä yli 90 prosenttia Helsingin lämmitystarpeesta. Olemme Suomen suurin kaukojäähdytyksen tuottaja. Tarjoamme palveluita energian pientuotantoon, sähköiseen liikenteeseen sekä energiankäytön seurantaan ja tehostamiseen. Kehitämme yhä ympäristöystävällisempiä ja innovatiivisempia ratkaisuja asiakkaidemme parhaaksi. Tavoitteenamme on tuottaa energiaa hiilineutraalisti vuonna 2050. Haluamme tarjota asiakkaillemme maailman parasta kaupunkienergiaa.

Lisää tietoa meistä