Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtaja Pekka Manninen

Rakennamme kestävää energiatulevaisuutta asiakkaidemme kanssa

Vuosi 2017 oli Helenissä kehittämisen ja kasvun vuosi. Olemme panostaneet voimakkaasti myynnin ja asiakkuuksien hoidon kehittämiseen ja vuoden aikana asiakasmäärämme nousi ennätystasolle, reilusti yli 400 000 asiakkaaseen.

Helen-konsernin liikevaihto kasvoi ja tulos toteutui ennustetulla, hieman edellisvuotta korkeammalla tasolla. Jatkoimme uusien palveluiden ja myynnin kehittämistä strategian mukaisesti ja edistimme uusiutuvaan energiantuotantoon sekä energian kierrätykseen ja varastointiin liittyviä hankkeita.

Olemme vuoden aikana edenneet kohti pitkän aikavälin tavoitettamme, ilmastoneutraalia energiantuotantoa. Salmisaaren pellettilämpölaitoksessa sytytettiin ensitulet lokakuussa, ja laitos otettiin kaupalliseen käyttöön helmikuussa 2018.

Parhaillaan rakennettava Esplanadin maanalainen lämpöpumppulaitos valmistuu keväällä, ja sen avulla tuotamme lisää kaukojäähdytystä ja kierrätämme energiaa entistä tehokkaammin.

Kuluneen vuoden aikana olemme myyneet uusia palveluita, kuten aurinkovoimalaratkaisuja ja Jousto-palvelua yrityksille. Kiinnostus sähköisen liikenteen latausratkaisuihin on kasvanut kaikissa asiakasryhmissä ja me Helenissä olemme vahvasti mukana luomassa uusia sähköisen liikenteen palveluja ja toimintamalleja. Avasimme Suomen ensimmäisen sähköautojen kaksisuuntaisen latauspisteen syksyllä Hanasaaressa. Kaksisuuntainen latauspiste on askel kohti tulevaisuuden energiajärjestelmää, jossa autojen akuilla on merkittävä rooli energian varastoinnissa ja järjestelmän joustavuuden lisäämisessä.

Panostimme vahvasti myös energian varastointiin ja esittelimme suunnitelman Suomen suurimmasta energiavarastosta, joka toteutettaisiin syvällä Helsingin kallioperässä sijaitseviin, käytöstä poistettuihin öljyluoliin.

Helsingin kaukolämpöverkko ja olemassa oleva energiajärjestelmä tarjoavat hyvän alustan uusille energiaratkaisuille kuten varastoinnille ja joustoille. Varastoinnin merkitys korostuu tulevaisuuden energiajärjestelmässä, jossa aurinkoenergian ja tuulivoiman osuus kasvaa.

Kehittämisellä kohti vahvempaa energiakumppanuutta

Olemme pystyneet kehittämään toimintaamme ja parantamaan Helenin kilpailukykyä. Esimerkiksi voimalaitoksilla ja kunnossapidossa on toimintamalleja kehittämällä saatu aikaan merkittäviä kustannussäästöjä. Tämä työ näkyy taloudellisessa tuloksessamme.

Haluamme olla asiakkaidemme energiakumppani ja alan vastuullisin toimija, johon voi luottaa kaikissa tilanteissa. Tässä työssä jokaisen heleniläisen työllä on merkitystä. Uskomme, että parhaat ratkaisut ja sopivimmat palvelukokonaisuudet saadaan rakennettua saumattomalla yhteistyöllä asiakkaidemme kanssa. Myös tuotantoamme ohjataan ja kehitetään yhä enemmän asiakastarpeiden pohjalta, ja toteutamme asiakkaiden kanssa jatkuvasti enemmän yhteisiä tuotantoratkaisuja.

Tarvitsemme herkkyyttä kuunnella asiakkaiden tarpeita ja kykyä reagoida niihin yhä nopeammin ja ketterämmin. Tavoitteenamme on, että meillä on kahden vuoden kuluttua yli puoli miljoonaa asiakasta. Uskon, että meillä on kaikki edellytykset saavuttaa tuo tavoite.

Haluan kiittää asiakkaitamme ja sidosryhmiämme hyvästä yhteistyöstä vuonna 2017 sekä kaikkia heleniläisiä arvokkaasta panoksesta Helenin menestymiseen.

Jatkamme toimintamme kehittämistä kohti ilmastoneutraaliutta ja rakennamme kestävää energiatulevaisuutta yhdessä asiakkaidemme kanssa.

Pekka Manninen