Merkittävät tapahtumat 2019

Vuosaaren biolämpölaitoksen suunnittelu päätettiin käynnistää

Uuden, Vuosaareen rakennettavan biolämpölaitoksen suunnittelu päätettiin käynnistää. Samalla voitiin vahvistaa Hanasaaren voimalaitoksen sulkeminen, kun tarvittavat ratkaisut lämmöntuotannon korvaamiseen saatiin vahvistettua.

Meriveden lämpöä hyödyntävä lämpöpumppu Vuosaareen

Helen päätti rakentaa Vuosaaren voimalaitosten yhteyteen lämpöpumpun, joka käyttää lämmön lähteinä voimalaitoksen omaa jäähdytysvesikiertoa ja meriveden lämpöä. Kyseessä on tässä kokoluokassa ainutlaatuinen meriveden lämpöä hyödyntävä lämpöpumppu Suomessa. Rakentaminen alkaa vuonna 2020 ja uusi lämpöpumppu saadaan käyttöön 2022.

Helen Olympiastadionin kumppaniksi

Helenistä tuli Helsingin Olympiastadionin kumppani, yhteisenä tavoitteena energiatehokkuuden parantaminen. Uudistuvalla Olympiastadionilla käyttöön otetaan uusia ympäristö- ja energiaystävällisiä ratkaisuja.

Uusi virtuaaliakkupalvelu aurinkopaneeliasiakkaille

Helen lanseerasi uuden virtuaaliakkupalvelun aurinkopaneelien ostajille. Virtuaaliakku on askel kohti uudenlaista puhtaampaa energiantuotantoa, johon myös asiakkaat osallistuvat.

Ensimmäinen työmaapyöräilijä aloitti

Suomen ensimmäinen työmaapyöräilijä aloitti työnsä pyörän selässä. Helenin kesätyöntekijä kehitti sähkö- ja lämpöverkon työmaiden vuorovaikutusta ja kevyen liikenteen liikennejärjestelyjä.

Kilpilahden hukkalämpöjä selvitettiin

Kilpilahden hukkalämpöjen selvitystyön ensimmäinen vaihe valmistui. Kilpilahdessa Nesteen ja Borealis Polymersin tuotantolaitoksilla syntyy merkittävä määrä matalalämpöistä hukkalämpöä, jota ei tähän mennessä ole pystytty jalostamaan hyötykäyttöön. Kilpilahden hukkalämpö voisi kattaa noin neljänneksen pääkaupunkiseudun kaukolämmön tarpeesta.

Kymmeniä uusia latauspisteitä Helsinkiin

Helsingin kaupunki ja Helen sopivat yhteensä 59 uuden sähköauton latauspisteen toimittamisesta kantakaupunkiin. Näin kaupungin julkisten latauspisteiden määrä nousi yli sataan, ja Helsingissä autoilijoiden on entistä helpompi liikkua ekologisesti.

Kahvipaahtimon hukkalämmöt hyötykäyttöön

Helen ja Paulig sopivat yhteisessä pilotissa hukkalämpöjen hyötykäytöstä Vuosaaren kahvipaahtimolla. Lämpöä voidaan kerätä uudenlaisella teknisellä ratkaisulla talteen niin paljon, että määrä vastaa 1000 kerrostalokaksion vuotuista lämmöntarvetta. Elintarviketeollisuuden tuotantoprosesseista syntyvien lämpöjen kierrättäminen kaukolämpöverkkoon on Helsingin alueella ainutlaatuista.

Messukeskuksen aurinkovoimala avattiin

Messukeskus Helsinki ja Helen Oy avasivat elokuussa Helsingin suurimpiin kuuluvan aurinkovoimalan Messukeskuksen hallikatoilla. Aurinkovoimala käynnistettiin elo-syyskuun vaihteessa 2019. Samaan aikaan käynnistyi laajennusosan rakentaminen.

Uusi trainee-ohjelma alkoi

Myynnissä käynnistettiin syykuussa uudentyyppinen trainee-ohjelma. Helen tavoittelee vahvaa kasvua uusista energiaratkaisuista, ja trainee-ohjelman avulla vahvistetaan myyntiorganisaatiota.

Helen Ventures -sijoitustoiminta käynnistyi

Helen käynnisti uuden Helen Ventures -sijoitustoiminnan, jonka tavoitteena on kiihdyttää energia-alan murrosta yhdessä start-up-kumppaneiden kanssa. Helen Ventures on strateginen sijoittaja, joka tukee energia-alaa uudistavia kasvuyrityksiä. Helenin sijoitus on noin 50 miljoonaa euroa ensimmäisen 5 vuoden aikana.

Kaupunkijalostamoa kehitettiin

Vuosaareen kehitetään ainutlaatuista kaupunkijalostamoa Helenin, Lassila & Tikanojan ja VTT:n yhteisessä hankkeessa, joka lanseerattiin toimintavuonna 2019. Tavoitteena on kiertotalouden mukainen materiaalien ja energian hyödyntäminen. Työ- ja elinkeinoministeriö myönsi Helenille 7,9 miljoonan euron energiatuen investointiin.

Maakaasun myynti ja jakelu myytiin

Helen myi 31.12.2019 maakaasun myynti- ja jakeluliiketoiminnan Suomen Kaasuenergialle. Myytävä liiketoiminta palvelee viittä yritysasiakasta Helsingissä.