Kokemuksia / 26.2.2021

VR Group uudistaa 100-vuotiasta Helsingin päärautatieasemaa

Helsingin päärautatieaseman läpi kulkee päivittäin jopa 250 000 ihmistä. Helenin päästötön Kiertolämpö ja jäähdytys ovat pienentäneet 100-vuotiaan rakennuksen hiilijalanjälkeä selvästi.

Teksti: Marjukka Puolakka Kuvat: Kim Öhman

VR Group on käynnistänyt kehityshankkeen, jolla 100-vuotias Helsingin päärautatieasema kohtaa uuden vuosisadan entistä ehompana ja energiatehokkaampana.

”Toteutamme peruskorjauksen ja uudistuksen satavuotiasta rakennusta kunnioittaen. Parannamme päärautatieaseman viihtyisyyttä, turvallisuutta ja palvelutarjontaa. Rakennuksen käytöstä tehdään myös energiatehokkaampaa”, sanoo VR Groupin kiinteistöyksikön hankepäällikkö Jani Jääskeläinen.

Helsingin päärautatieasema on Suomen ylivoimaisesti vilkkain matkustamisen ja liikenteen solmukohta. Arkkitehti Eliel Saarisen suunnittelema rakennus on palvellut junamatkustajia jo vuodesta 1919. Helsingin tunnettu maamerkki on saanut tunnustusta yhtenä maailman hienoimmista rautatieasemista.

Päärautatieasemalla kuluu energiaa muun muassa lämmitykseen, jäähdytykseen ja ilmanvaihtoon. Ruuhka-aikoina aseman ovet ovat jatkuvasti auki neljään ilmansuuntaan, eikä kaikilla uloskäynneillä ole tuulikaappeja. Metrotunnelista on suora yhteys aseman keskushalliin, mikä tuo tiloihin paljon ilmavirtauksia.

”Uusi ilmanvaihto tukee lämmön talteenottoa sekä parantaa aseman ja kellarikerroksen olosuhteita. Lisäksi kulkuaukkoihin suunnitellaan oviverhopuhaltimia. Myös ikkunoita kunnostetaan ja yläpohjan eristeet uusitaan.”

Helen on mukana päärautatieaseman ilmastotalkoissa. Vuoden 2021 alusta aseman tilat ovat lämminneet Helenin päästöttömällä Kiertolämmöllä. Tästä syntyvä päästövähennys vastaa noin 400 henkilöauton vuosittaisia päästöjä. Aseman jäähdytys hoituu Helenin nollapäästöisellä kaukojäähdytyksellä.

Satavuotiaan päärautatieaseman lisäksi VR Groupilla on kiinteistöjä ympäri Suomea. Kaikista pidetään hyvää huolta.

”Kiinteistöjä on eri vuosikymmeniltä. Viime vuosien aikana kiinteistöt on arvioitu, ja niille on tehty suunnitelmia energiatehokkuuden parantamiseksi. Rakennuksissa on alettu hyödyntää maalämpöä ja aurinkopaneelien tuottamaa sähköä.”

Faktaa

  • VR Group on matkustuksen, logistiikan ja kunnossapidon palveluyritys, joka on pitänyt suomalaisen yhteiskunnan liikkeessä jo lähes 160 vuoden ajan.
  • Valtion omistamassa yrityksessä työskentelee noin 6 000 eri alojen ammattilaista.
  • VR:n matkustajaliikenteessä kulkee päivittäin noin 250 kaukojunaa ja 820 lähijunaa.
  • VR Transpoint on logistiikan moniosaaja sekä raiteilla että renkailla.
  • VR FleetCare huoltaa ja korjaa raidekalustoa.

Lue lisää aiheesta

Yritykset