Kokemuksia / 13.6.2018

Teatteritaidetta ekologisesti

Kansallisteatteri tunnetaan korkealaatuisesta taiteesta, jonka luomiseen tarvitaan myös kiinnostavaa tekniikkaa. Taidetta ei kuitenkaan tehdä ympäristön kustannuksella. Kansallisteatteri käyttää EKOenergiaa, joka on poikkeuksellisen ympäristöystävällisesti tuotettua sähköä.

Teksti: Samuli Kotilainen Kuvat: Anton Reenpää

Suomen Kansallisteatterin kultakoristeinen pääsali on vaikuttava paikka. Mutta oikeastaan vielä vaikuttavampaa on päästä käymään näyttämön puolella, jonka mittasuhteet ja tekniikka yllättävät.

Mustaksi maalattu näyttämö on melkein tuplasti korkeampi kuin katsomon puoli. Kun kansallisteatterin tuotantojohtaja Päivi Isosaari esittelee tiloja, lavastajat ovat juuri aloittamassa valmisteluja illan Julia & Romeo -esitystä varten. Katosta laskeutuu vuorotellen näytelmän lavastukseen liittyviä ”katteita”, joita on kiinnitetty yli 40 ripustukseen.

Ylös katsoessa huomio kiinnittyy kuitenkin muualle – valoihin. Niitä on valtavasti. ”Meillä on käytössä noin 500 valoa”, paljastaa valo-osaston päällikkö Ville Toikka. "Näyttämö on suuri ja se pitää valaista monesta suunnasta. Se vaatii paljon valaistustehoa."

Toikka kertoo, että käytössä on laaja repertuaari erilaisia valoja edullisista työmaavaloista aina yli 13 000 euron hintaisiin moottoriohjattuihin erikoisvaloihin. Valaisimien teho vaihtelee 150 watista aina 5000 wattiin. Teatterilla on käytössä jopa yksi 10 000 watin valaisin, jota käytetään erikoistilanteissa.

Kansallisteatterin neljä näyttämöä ja muut tilat ovat kovassa käytössä. "Viime vuonna järjestimme yli 1200 tapahtumaa, joista noin puolet oli omaa tuotantoa. Talossa on toimintaa aamukuudesta noin puolille öin kuutena päivänä viikossa ja välillä myös sunnuntaisin", Isosaari kertoo.

Ei olekaan yllättävää, että sähköä kuluu paljon. Taidetta ei kuitenkaan haluta tehdä luonnon kustannuksella. Niinpä sähkö on päätetty hankkia poikkeuksellisen ekologisella tavalla.

"Olemme aika suuri sähkön kuluttaja, joten ekologisuudella on merkitystä."

Erityisen vastuullista sähköä

Kansallisteatteri uusi sähkösopimuksensa parisen vuotta sitten.

"Meille on tärkeää toimia ekologisesti. Oli heti selvää, että hankimme uusiutuvaa energiaa", Isosaari kertoo. Teatteri päätyi kuitenkin tavallistakin ekologisempaan vaihtoehtoon, Helenin EKOenergiaan.

EKOenergia on kiinnostava uusi ympäristösertifiointi. Se syntyi vuonna 2013, kun eurooppalaiset ympäristöjärjestöt päättivät rakentaa yhteisen korkealaatuisen sertifioinnin. Suomen luonnonsuojeluliitolla oli hankkeessa keskeinen rooli, mutta EKOenergia-sertifioinnin takana on jo noin 40 ympäristöjärjestöä 30 eri maasta.

Sertifioinnin saanut uusiutuva energia on poikkeuksellisen vastuullista kahdellakin tavalla. Ensinnäkin vaatimukset sähköntuotannon ekologisuudelle ovat tiukat, ja niissä huomioidaan laajasti vastuullisuuden näkökulmia. Lisäksi sähkön hinnasta maksetaan tietty osuus ilmastorahastoon, josta toteutetaan uusiutuvan energian hankkeita eri puolilla maailmaa.

"Olemme aika suuri sähkön kuluttaja, joten ekologisuudella on merkitystä", muistuttaa Isosaari. Kansallisteatteri käyttää sähköä noin 1500 megawattituntia vuodessa. Helenin EKOenergian myötä se saadaan kokonaan pohjoismaisesta LEED-sertifioidusta tuulivoimasta.

Päivi Isosaari, Kansallisteatteri

Kansallisteatterin sähkönkulutuksessa on vielä säästöpotentiaalia esimerkiksi näyttämötekniikassa. Näyttämövalaistuksessa siirrytään pikku hiljaa led-valaisimiin, Päivi Isosaari kertoo.

Luovuus käyttöön myös ekologisuudessa

Kansallisteatteri pyrkii ympäristöystävällisyyteen kaikessa toiminnassaan, ja teatterille on laadittu oma ympäristöohjelma. Talon luova henki näkyy myös kekseliäissä ekologisissa ratkaisuissa.

Isosaari kertoo, että esimerkiksi viime syksyn ensi-ilta Koivu ja tähti toteutettiin puvustuksen osalta kokonaan kierrätysmateriaaleilla. Teatterille on myös hankittu kaksi sähköpyörää, ja henkilökunnalle järjestetään toisinaan palvelu, jossa heidän polkupyöriään kunnostetaan työpäivän aikana.

Sähkönkulutuksessa suurin säästöpotentiaali on näyttämöiden tekniikassa, kertoo Isosaari. Näyttämövaloissa siirrytäänkin pikku hiljaa led-valaisimiin, jotka laskevat sähköntarpeen murto-osaan aiemmasta. Haasteena on laadukkaiden led-valaisimien hinta, joka voi olla yli 10 000 euroa kappaleelta. Ilmastotyössä ei kuitenkaan voi katsoa pelkkää hintalappua.

"Jos mentäisiin ihan vain halvimman sähkön perässä, emme olisi valinneet EKOenergiaa", toteaa Isosaari. Kansallisteatterissa pidetään kuitenkin erittäin tärkeänä, että ekologisuuteen panostetaan.

"Jos pahimmat ympäristöskenaariot toteutuvat, ei täällä 20 vuoden päästä paljon teatteria mietitä. Ympäristöasiat ovat todella tärkeitä. Haluamme aloittaa omasta toiminnasta ja näyttää hyvää esimerkkiä", sanoo Isosaari.