Tietoa meistä

Hae ajankohtaisia artikkeleita

Lämpökeskuksiin lisää polttoainetta, hajuhaitat mahdollisia

Lämpökeskuksiin lisää polttoainetta, hajuhaitat mahdollisia

Ruskeasuon ja Lassilan lämpökeskuksiin tarvitaan lisää polttoainetta. Öljykuljetukset saattavat aiheuttaa hajuhaittoja lähiympäristöön. 

08.12.2016

Yrjö palaa YouTubeen

Yrjö palaa YouTubeen

Helenin suosittu komediahahmo Yrjö Uusivirta jatkaa toilailujaan YouTube-videoilla ensi viikolla. Ensimmäinen jakso nähdään maanantaina 7.11.

04.11.2016

Helen-konsernin osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2016

Helen-konsernin osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2016

Helen uudisti strategiansa. Tavoitteena on kasvaa ja menestyä energia-alan murroksessa. Suuntana on entistä vahvemmin uudet, asiakaslähtöiset palvelut. Samalla kiinnitetään huomiota nykyisen

09.08.2016

Lisää uusiutuvaa energiaa kumppaneiden avulla

Lisää uusiutuvaa energiaa kumppaneiden avulla

Helen hakee uusia kumppaneita uusiutuvan energian paikallistuotantohankkeisiin. Valituille hankekumppaneille on luvassa rahallista tukea yhteensä 50 000 euroa.

25.07.2016

Aurinkopaneelit sopivat myös suojeltuun ympäristöön

Aurinkopaneelit sopivat myös suojeltuun ympäristöön

Tuomarinkylän ratsastusmaneesit saavat nyt energiaa omista aurinkopaneeleista. Maneesien katolle on asennettu Helenin toimittama 30 paneelin aurinkosähköjärjestelmä.

04.07.2016

Onko aurinkovoimalaan investoiminen kannattavaa?

Onko aurinkovoimalaan investoiminen kannattavaa?

On, jos kriteereinä ovat kustannusten ohella myös muita arvoja, kuten ympäristövaikutusten vähentäminen ja energiatehokkuuden lisääminen.

16.05.2016

Siirtymällä uusiutuvaan energiaan viestit vastuullisuudesta

Siirtymällä uusiutuvaan energiaan viestit vastuullisuudesta

Sertifioitu sähkö on uusiutuvaa sähköä, jonka alkuperä on varmennettu ja sille on myönnetty alkuperätakuu. Alkuperätakuu on ainoa varma tapa valita uusiutuvaa sähköä ja siten tukea kestäviä

16.05.2016

Maaperätutkimuksia Munkkisaaren ja Lassilan lämpökeskuksissa

Maaperätutkimuksia Munkkisaaren ja Lassilan lämpökeskuksissa

Helenin Munkkisaaren ja Lassilan lämpökeskusten tonteilla porataan 6. – 8.4.2016  maaperätutkimusreikiä. Poraustöitä tehdään klo 8 – 18 välisenä aikana.

04.04.2016

Uusia mahdollisuuksia lisätä uusiutuvaa energiaa

Uusia mahdollisuuksia lisätä uusiutuvaa energiaa

VTT selvitti SunZEB-hankkeessa kaupunkirakentamisen mahdollisuuksia hyödyntää uusiutuvaa energiaa, kierrättää energiavirtoja ja vähentää päästöjä.

08.03.2016

Helen menestyi asiakaskyselyssä

Helen menestyi asiakaskyselyssä

Yritysasiakkaat ovat erittäin tyytyväisiä Heleniin. Yhtiö sai asiakaskyselyssä huippuarvosanat yleisestä toiminnastaan ja kiitosta jaettiin niin salkunhoitajille kuin myyntihenkilökunnalle. Heleniä

17.02.2016