Blogi / 19.12.2016

Kiitos YVA-palautteesta!

Saimme teiltä satakunta ehdotusta tavoista, joilla biopolttoaineiden käytön lisäämiseen liittyvää ympäristövaikutusten arviointiohjelmaa (YVA-ohjelma) voisi parantaa. Valtaosa niistä toteutetaan.

Teksti: Minna Näsman

Noin kolmannes tarkennuksista tulee valvovalta viranomaiselta, Uudenmaan ELY-keskukselta. Loput löytyvät lausunnoista ja mielipiteistä, joita arviointiohjelmasta jättivät pääasiassa muut viranomaistahot, yhdistykset ja yritykset.

Palaute on nyt käsitelty hankkeen ohjaus- ja seurantaryhmissä. Yhteysviranomaisen edustaja Leena Eerola korosti seurantaryhmän kokouksessa, että Uudenmaan ELY-keskuksen mielestä arviointiohjelma on hyvin laadittu ja suurin osa heidän huomautuksistaan koskee asioita, joita ei riittävän selkeästi ole kirjoitettu auki. Tekstiin ei saa jäädä asioita, jotka tekijöille ovat itsestäänselvyyksiä, mutta joita lukija ei voi tekstistä suoraan nähdä.

Toimenpide-ehdotukset koskevat sekä Vuosaareen suunniteltua uutta monipolttoainelaitosta että sen vaihtoehtoa, biopolttoaineiden käytön lisäämistä 40 prosenttiin Salmisaaren ja Hanasaaren kivihiilivoimalaitoksilla. Yhdeksän kymmenestä ehdotuksesta voidaan toteuttaa YVAn puitteissa, suurin osa jo suunniteltujen selvitysten pohjalta. Näihin kuuluvat esimerkiksi seuraavat:

      • monipolttoainevoimalaitoksen yhteisvaikutukset ilmalaatuun ja laskeumiin Långmossabergetin jätteenkäsittelylaitoksen kanssa selvitetään
      • kuljettimien melusta linnustolle aiheutuva haitta minimoidaan
      • muinaismuistot selvitetään kivihiilivaraston sijoitusvaihtoehdossa B
      • pyy, kehrääjä ja METSO-kriteerit täyttävä metsäalue tuodaan esiin Vuosaaren alueen nykytilan kuvauksessa
      • kansallinen energia- ja ilmastostrategia otetaan huomioon ja kaupungin ympäristöpolitiikan tavoitteet päivitetään selostukseen

Lisäselvitysten jälkeen tehdään esimerkiksi

      • tunnelin ympäristössä pohjavesi- ja painumatarkkailu
      • raskaan rekkaliikenteen paikallisten ilmanlaatuvaikutusten mallintaminen

YVAa isommat kysymykset

Joillekin toimenpide-ehdotuksille ei YVAn puitteissa ole edellytyksiä. Esimerkki tällaisista on pyyntö tutkia luonnon monimuotoisuuteen kohdistuvat vaikutukset polttoaineen hankintapaikoilla. Emme pysty kesän ja syksyn 2013 aikana selvittämään, mistä metsistä hake, pelletti ja mahdollisesti biohiili 2020-luvun alussa tulevat. Siten näitä vaikutuksia ei valmistuvassa YVA-selostuksessa pystytä esittämään. Selvitämme kuitenkin polttoaineiden alkuperää ja kestävyyttä YVAn yli jatkuvissa tutkimuksissa.

100-prosenttisen biopolton kaikki vaikutukset tutkitaan Vuosaaressa

Mielipiteissä pyydettiin erityisesti selvittämään 100-prosenttisen biopoltton vaikutukset Vuosaaressa. Lähtökohtaisesti tätä oltiinkin selvittämässä, mutta ohjelmassa mainitaan asiasta vain vaikutukset ilmanlaatuun.

Sataprosenttisen biopolton vaikutukset Vuosaaren uuden voimalaitoksen tapauksessa otetaan huomioon kautta linjan. Ilmanlaatuun kohdistuvien vaikutusten lisäksi arvioidaan vaikutukset liikenteeseen, ilmastoon ja tuhkiin. Samalla tavoin arvioidaan muut vaihtoehto 1:ssä esitetyt tilanteet: 100-prosenttinen hiilenpoltto ja tavoitteena oleva seossuhde 80 prosenttia biopolttoainetta, 20 prosenttia hiiltä.

Työ jatkuu selvityksiä tekemällä

Keskustelu jatkuu hankkeen ohjaus- ja seurantaryhmissä, joihin on nyt kutsuttu myös kaikki mielipiteensä jättäneet yhdistykset. Seuraavan kerran tämä ”YVA-akatemia” kokoontuu syys-lokakuun vaihteessa tarkastelemaan kesällä tehtyjen selvitysten tuloksia.

Kiitämme kaikkia palautteenantajia vaivannäöstä ja asiantuntemuksenne antamisesta käyttöömme. Yhdessä saamme aikaan YVA-selostuksen ja lopulta hankkeen, josta voimme kaikki olla ylpeitä!

 

Lue lisää aiheesta

Hiilineutraalisuus