Blogi / 19.12.2016

30 % päästövähennys Helsingissä mahdollista

Helsingin kaupungin teettämän selvityksen mukaan Helsinki voi vähentää ilmastopäästöjään 30 %:lla vuoteen 2020 mennessä.

Teksti: Pirjo Jantunen

Suurin päästövähennys saadaan Helsingin Energian uusiutuvan energian lisäämisen myötä. Myös liikenteen päästöjen vähentäminen ja rakennusten energiatehokkuuden parantaminen ovat merkittäviä keinoja. Mikäli kaikki selvityksessä tarkastellut keinot toteutetaan, voivat päästöt vähentyä jopa 44 % vuoteen 2020 mennessä, mikä vastaa 58 % päästövähenemää asukasta kohden. Huimia lukuja!

Liikenteestä päästövähennyksiä nopeasti

Vaikka energiantuotannosta onkin mahdollista saada suurimmat päästövähennykset, ei se ole helppoa eikä nopeaa. Parhaillaan pelletinpolttoa pienellä osuudella aloitellaan Salmisaaren voimalaitoksessa, sen sijaan Hanasaaren voimalaitoksen pellettijärjestelmä valmistuu vasta ensi vuonna. Tavoitteenamme on, että vuonna 2020 energianlähteistämme 20 % on uusiutuvia. Kaupunginvaltuusto käsittelee ensi vuonna sitä, rakennetaanko Vuosaareen uusi voimalaitos vai korvataanko kivihiiltä Hanasaaressa ja Salmisaaressa. Käytännössä sekä uuden voimalaitoksen rakentaminen että vanhojen voimalaitosten merkittävät muutostyöt valmistuisivat 2020-luvun alkupuolella.

Sen sijaan liikenteen päästöihin voidaan vaikuttaa nopeasti ja tehokkaasti. Raportissa tarkastellaan muun muassa tienkäyttömaksujen käyttöönottoa, pysäköintimaksujen nostamista sekä joukkoliikenteen ja pyöräilyn lisäämistä. Selvityksen mukaan myös rakennusten energiasaneerausten myötä on saatavilla merkittäviä säästöjä, mutta niidenkin realisoituminen vie aikaa.

Selvityksessä on esitetty kehitysohjelmamme lisäksi 18 päästöjä vähentävää toimenpidettä. Helsingin ympäristökeskuksen mukaantoimenpiteiden toteuttaminen tuo Helsinkiin yli 60 miljoonan euron yhteiskuntataloudelliset säästöt. Luvussa ei kuitenkaan ole huomioitu kehitysohjelman kustannuksia.

Päästöt vähentyneet jo 21 %

Päästöjä on Helsingissä jo vähennetty: tähän mennessä 21 % verrattuna vuoden 1990 tasoon. Pudotus on suuri, ja eurooppalaisittainkin merkittävä. Muutos johtuu pääasiassa siitä, että Vuosaaren voimalaitoksen valmistuttua maakaasun käyttö on korvannut kivihiiltä. Niin energian tuotanto kuin jakelukin hoidetaan nykyään energiatehokkaammin, esimerkiksi kaukojäähdytyksen käyttöönotto vähentää päästöjä. Lisäksi asiakkaiden energiatehokkuuden kehittymisen myötä sähkönkulutus on laskenut Helsingissä jo viisi vuotta.

Päästöjen vähentäminen on tärkeää. Ilmastonmuutosta aiheuttavista päästöistä puhuttaessa on kuitenkin muistettava, että hiilidioksidipäästöt vaikuttavat globaalisti. Ilmaston kannalta ei siis ole merkitystä sillä, missä päästöjä vähennetään, kunhan niitä vähennetään. Toivotaan siis menestystä Liman ilmastoneuvotteluille!

 

 

Lue lisää aiheesta

Hiilineutraalisuus