Blogi / 19.12.2016

Voitettiin maailmalla taas joku palkinto

Terveisiä Tallinnasta Euroheat & Powerin konferenssista. Nyt on käynnissä toista päivää kaukolämpö- ja jäähdytysalan sekä kaupunkienergiajärjestelmien ehdoton ykköstapahtuma, jossa on satoja osanottajia ympäri maailmaa.

Teksti: Anni Sarvaranta

Euroopassa on poliittisissa keskusteluissa vasta viime vuosina todella herätty siihen, että suuri osa loppuenergiasta meneekin lämmitykseen, ja kaukolämmön sekä kaukojäähdytyksen roolien odotetaan korostuvan tulevaisuudessa. Kuunnellessa esiintyjä ja jutellessa kahvitauoilla muiden alan edustajien kanssa, ei voi kuin tuntea syvää ylpeyttä siitä kaupunkienergiakokonaisuudesta, joka meillä Helsingissä on.

Puolalaiset kollegat tuskailevat huonosta kaupunki-ilmasta, joka johtuu useiden pientuotantolaitosten hiukkaspäästöistä, saksalaiset kollegat murehtivat kasvavaa energiaköyhyyttä ja liettualaiset raportoivat neuvostoaikaisten järjestelmien modernisoinnista.

Meillä Helsingissä energiaa tuotetaan hurjan tehokkaasti hyödyntäen käytetty polttoaine maksimaalisesti, sitä jaetaan lähes häviöittä ja häiriöittä, ja myydään todella kohtuullisella hinnalla. Yhä merkittävämpään rooliin on kasvamassa kaukojäähdytys, jonka avulla kerätään talteen ja hyödynnetään muuten hukkaan menevää lämpöä. Lisäksi tulevaisuudessa korostuvat yhä enemmän uudenlaiset tuote- ja palveluratkaisut, joita suunnitellaan yhdessä asiakkaiden kanssa.

Olihan tämä tällainen itseään kehuva kirjoitus, mutta ei sitä käy kieltämään: me ollaan maailman parasta A-luokkaa mitä tulee kaupunkienergiaan, joten miksei sillä voisi vähän ylpeillä?

Ps. Voitettiin myös tuollainen palkinto.

Lue lisää aiheesta

Lämpö