Blogi / 19.12.2016

Sitran selvitys osoittaa, että Helsinki näyttää mallia ilmastoratkaisuissa

Lämmön ja sähkön yhteistuotanto on tärkein ilmastoratkaisu, jonka hyödyntäminen muissa maissa yhtä kattavasti kuin Suomessa ja Tanskassa vähentäisi päästöjä huomattavasti.

Teksti: Maiju Westergren

Sitran Nordic Green to Scale -selvityksen mukaan maailma voisi vähentää päästöjä neljällä gigatonnilla vuoteen 2030 mennessä, jos 15 pohjoismaista ilmastoratkaisua otettaisiin kattavasti käyttöön. Määrä on huikea; se vastaa kaikkien EU-maiden yhteensä tuottamia päästöjä. Päättäjät pohtivat parhaillaan Marokon Marrakechissa, kuinka Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteet voidaan toteuttaa.

Helsinki ja Pohjoismaat näyttävät ilmastoratkaisuissa mallia muulle maailmalle.

Selvityksessä analysoiduista 15 ratkaisuista juuri yhteistuotannon hyödyntämisellä olisi suurin vaikutus hiilidioksidipäästöjen vähenemiselle, jos se olisi käytössä yhtä kattavasti myös muissa maissa kuin Suomessa ja Tanskassa. Tässä me helsinkiläiset olemme edelläkävijöitä, sillä meillä lähes kaikki lämpö tuotetaan yhteistuotannolla.

Helenin voimalaitoksissa hyötysuhde on peräti 90 prosenttia, ja sen ansiosta Helsingin päästöt ovat merkittävästi alhaisemmat kuin maissa, joissa käytetään lauhdevoimaloita sähkön tuottamiseen.

Yhteistuotanto on polttoaineesta riippumaton, tärkeä osa tulevaisuuden vähäpäästöistä energiajärjestelmää, sillä se on ennustettavaa, tukee hyvin säiden mukaan vaihtelevaa uusiutuvaa tuotantoa sekä vakauttaa sähköverkkoa.

Valtava volyymi

Helenin energiajärjestelmässä merkittävä rooli on myös kaukojäähdytyksellä ja hukkalämpöjen talteenotolla. Keräämme kaukojäähdytyksen avulla kiinteistöjen ja jätevesien hukkalämmön talteen ja tuotamme siitä asiakkaillemme uusiutuvaa kaukolämpöä. Hukkalämpöjä hyödyntämällä pystytään jo nyt kattamaan lähes puolet kesäaikaan tarvittavasta lämmitysenergiasta.

Helsingin kaukolämpöverkon volyymi on valtava. Tuotamme noin 20 prosenttia Suomen kaukolämmöstä. Käytämme pellettiä kivihiilen joukossa, ja Helen käyttääkin jo nyt kolmasosan Suomessa tuotetusta puupelletistä. Helen on myös Suomen suurin lämpöpumppulämmön tuottaja. Katri Valan lämpöpumppulaitoksella lämpöä ja jäähdytystä tuottaa viisi teollisen mittakaavan lämpöpumppua.

Helen investoi voimakkaasti uusiutuvaan energiaan. Salmisaareen on rakenteilla kokonaan pelleteillä toimiva uusi lämpölaitos, ja Esplanadin puiston alapuolelle on tilattu kaksi uutta suurta lämpöpumppua. Uudet laitokset otetaan käyttöön alkuvuonna 2018.

Helenin tavoitteena on ilmastoneutraali tuotanto vuoteen 2050 mennessä. Helsingin monipuolinen energiajärjestelmä mahdollistaa monenlaiset uudet ratkaisut, joilla ilmastoneutraalius voidaan toteuttaa.

Lue lisää aiheesta

Hiilineutraalisuus Lämpö