Blogi / 13.9.2017

Uuden sukupolven latausta Suvilahteen

Sähköauton akku voi toimia pienenä energiavarastona ja omalta osaltaan tuoda joustoa energiajärjestelmäämme. Pyörien päällä kulkeva pikkuakku voi siis hyödyntää aurinkoisina päivinä paikallista energian tuotantoa sekä kantaa kortensa kekoon sähköverkon tasapainottamisessa.

Teksti: Kristiina Siilin

Helsingin Suvilahteen tulee Suomen ensimmäinen kaksisuuntainen latauspiste, V2G eli vehicle to grid. Vastaavia latauslaitteita on pilotoitu mm. Tanskassa, ja nyt pääsemme itsekin testaamaan teknologiaa etunenässä.

V2G-latauspisteellä voidaan sekä ladata että purkaa auton akkua ja siten ennaltaehkäistä esimerkiksi sähköverkon häiriöitä. Sähköautoilija voi tulevaisuudessa myös hyödyntää auton akkua energiavarastona kotonaan.

Koko energiajärjestelmä joustaa

Kirjoitin aiemmin blogissa mySMARTLife-EU-hankkeesta, missä yhtenä keskeisenä tutkimus-, testi- ja tuotekehitysalustana toimii juuri Suvilahden alue aurinkovoimaloineen, sähkövarastoineen ja sähköautonlatausasemineen. Suvilahden V2G-latauspisteellä pääsevätkin kaikki Nissan-sähköautokuskit testaamaan älykästä kokonaisuutta.

Nykyisessä latausverkostossa olemassa olevia latauspisteitä voidaan hyödyntää yksisuuntaiseen joustoon, eli tarvittaessa latauksessa olevien sähköautojen lataustehoja voidaan ohjata.

Älykkään ohjauksen mahdollistamasta hajautetun kokonaisuuden yhteistyöstä syntyy myös koko Suomen energiajärjestelmän jousto.

Nopeaa tasapainottelua

Suvilahden kaltaisia pilottikohteita tarvitaan, jotta todellisessa ympäristössä voidaan kehittää ja kokeilla uusia asioita.

Oppivat algoritmit ja kokonaisuuksia optimoivat ohjausjärjestelmät ovat välttämättömiä uusiutuvan energian ja sähköautoilun lisääntyessä, jotta sähkön tuotanto ja kulutus pysyvät tasapainossa. Tarvitaan siis mm. kaiken kokoisia sähkövarastoja nopeaan tasapainotteluun. Tuleva vuosi näyttää, miten sähköautojen akkuja kannattaa hyödyntää tässä yhtälössä.

Katso video 

Hanke on saanut rahoitusta Euroopan unionin Horisontti 2020 tutkimus- ja innovaatio-ohjelmasta rahoitussopimuksen No 731297 mukaisesti.

6 faktaa Suvilahden V2G-latauspisteestä

• V2G = vehicle-to-grid
• On kaksisuuntainen. Auton akkua voi käyttää sähkövarastona, ja sitä voi ladata ja purkaa sähköverkon taajuuden ylläpitämiseksi.
• Lataus- ja purkuteho 10 kW
• Käy autoihin, joissa on CHAdeMO-pistoke, ensivaiheessa Nissanin sähköautoihin.
• V2G ei vaikuta Nissanin myöntämään 8 vuoden akkutakuuseen.
• Kaksisuuntainen latauslaite on osa hallituksen kärkihanketta älykkäiden energiavarastojen hyödyntämiseksi.