Blogi / 8.6.2017

Kehitetään Korkeasaarta yhdessä

Tule mukaan ideoimaan ja suunnittelemaan kävijöitä aktivoivia, uusiutuvan energian tuotantoa lisääviä tuotteita ja palveluita Korkeasaareen.

Vuoden vaihteessa potkaistiin käyntiin EU-hanke mySMARTLife, jossa testataan uusia ratkaisuja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi eurooppalaisissa kaupungeissa.

Helsingin Korkeasaari käyttää paljon energiaa mm. lämmitykseen ja valaistukseen. Yhtenä osana mySMARTLifea ovat Korkeasaareen liittyvät aiheet, kuten ulkovalaistuksen tehostaminen, uusiutuvalla energialla toimiva latausasema sähköpyörille sekä kävijöitä aktivoiva tuote tai palvelu Korkeasaaren energiatehokkuuden edistämiseksi.

Myös tulevaisuuden kulkuneuvon, robottibussin, oli tarkoitus pilotoida kuljettamalla asiakkaita Kalasataman metrolta Korkeasaareen, mutta valitettavasti kulkuväylien vuoksi kuukauden kestävälle pilotille ei saatu hyväksyntää.

Avoimia työpajoja luvassa syksylle

Korkeasaaren energiatehokkuusteemoja edistetään EU-hankkeessa viiden vuoden ajan. Nyt latausaseman suunnittelu on jo pitkällä, ulkovalaistuksen tehostamisen selvitystyö on aloitettu, ja kävijöitä aktivoivan tuotteen tai palvelun kehitys yhdessä kaupunkilaisten kanssa päästään pian aloittamaan.

Tuote- ja palvelukehitystä tullaan tekemään syksyllä useissa avoimissa työpajoissa.

Tule testaamaan tuoteideoita

Helsinki-päivänä 12.6. on erinomainen tilaisuus tavata Korkeasaaren kehitystyön koordinaattorit sekä osallistua alustavien ideoiden tuotetestaukseen. Tule siis tapahtumaan Kalasataman koululle (Polariksenkatu 1) ma 12.6. klo 13:30-15.00 kuulemaan lisää. 

Mikäli et pääse Helsinki-päivänä paikalle, mutta olet kiinnostunut kehittämään uutta tuotetta tai palvelua, jonka avulla kuka tahansa voisi osallistua Korkeasaaren energiatehokkuustoimenpiteisiin, ilmoittaudu ihmeessä mukaan. Ennakkotietoja tai energia-alan osaamista ei tarvita. Osallistujilta toivotaan ainoastaan lennokkaita ajatuksia, avointa keskustelua ja innokkuutta kehittää yhdessä!

Yhteystietosi voit jättää osoitteeseen krista.jaatinen@helen.fi. Olemme sinuun yhteydessä, kun ensimmäisen kehitystyöpajan ajankohta lähestyy elo-syyskuun vaihteessa.

Lisää aurinkoenergiaa Korkeasaareen

Alkuvuodesta Helen asensi Korkeasaareen 10 kWp:n aurinkovoimalat sekä hallintorakennuksen että terminaalirakennuksen katolle. Aurinkovoimaloiden tuotanto on ollut odotuksien mukainen, ja tavoitteena onkin kasvattaa Korkeasaaren aurinkosähkön tuotantoa tulevaisuudessa.

Yksi keino aurinkoenergian määrän lisäämiseen voisi olla juuri mySMARTLife-hankkeessa kävijöiden kanssa yhdessä kehitetty tuote tai palvelu.

Teksti: Krista Jaatinen

Lue lisää aiheesta

Fiksu energiankäyttö Aurinkoenergia