Blogi / 7.11.2018

Tavoitteena 100-prosenttisesti kestävä biomassa

Biomassan rooli Helenin energiantuotannossa kasvaa, kun vähennämme kivihiilen käyttöä ja lisäämme uusiutuvaa energiaa matkalla kohti ilmastoneutraalia tulevaisuutta. Biomassa on nopeasti käyttöön otettavissa oleva välivaiheen ratkaisu, jonka avulla varmistamme Helsingin lämmittämisen myös talvipakkasilla.

Teksti: Kiira Happonen

Helenin rooli yhtenä isona bioenergiakentän toimijana tuo mukanaan myös vastuuta. On tärkeää huolehtia, että biomassaa hankitaan kestävistä lähteistä.

Helen on jo nyt Suomen mittakaavassa merkittävä bioenergian käyttäjä. Viime vuonna käytimme 46 000 tonnia puupellettiä, mikä vastaa vajaata 15 prosenttia Suomen pelletin käytöstä. Vuoden 2018 alussa valmistunut Salmisaaren pellettilämpölaitos on yksi Suomen suurimmista uusiutuvan energian investoinneista ja mahdollistaa pelletin käytön lisäämisen. 

Lämpöä Helsinkiin pelleteillä ja hakkeella

Helen käyttää pääasiassa saha- ja puunjalostusteollisuuden sivutuotteista valmistettua pellettiä. Valtaosa hankkimastamme puupelletistä on ollut kotimaista, mutta meille tulee pellettiä myös muista Itämeren alueen maista. Kerromme vuosittain vastuullisuusraportissa tarkemmin hankkimamme pelletin alkuperästä. Vuonna 2017 hankimme pellettejä Suomen lisäksi Virosta ja Venäjältä.

Tulevaisuudessa Helenin polttoainevalikoima saattaa laajentua pelletin lisäksi muihinkin biomassajakeisiin kuten metsähakkeeseen, metsäteollisuuden sivutuotteisiin ja erilaisiin kiertotalousjakeisiin. Metsähaketta valmistetaan hakkuiden sivutuotteista, kuten oksista ja pieniläpimittaisesta harvennuspuusta. Metsäteollisuuden sivutuotteita ovat mm. puun kuori ja puru ja kiertotalousjakeita taas esimerkiksi kierrätys- ja purkupuu.

Vastuullisuus on tärkeää biomassan hankinnassa

Helen edellyttää niin biomassan kuin muidenkin polttoaineiden kaupassa sopimuskumppaneiltaan vastuullisuutta. Käytännössä edellytämme kumppaneiltamme esimerkiksi ihmisoikeuksia, työelämää, ympäristöä ja korruption vastaisuutta käsittelevien YK:n Global Compact -periaatteiden noudattamista. Teemme myös auditointeja, joissa kiinnitetään huomiota mm. polttoaineen alkuperään ja kestävyyteen. Vuoden sisällä olemme auditoineet yhden pellettitehtaan sekä tutustuneet metsähakkeen tuotantoon paikan päällä useammassa kohteessa.

Tavoitteemme on, että 100 % hankkimastamme biomassasta on kestävää. Käytännössä tämä tarkoittaa, että hankkimamme puupolttoaineet ovat joko kestävyyssertifioituja (esim. PEFC, FSC tai SBP) tai muulla tavoin alkuperävalvottuja.

Kestävyyssertifioidun biomassan tarjonta riippuu sertifioitujen metsien määrästä eikä sitä ole aina tarjolla riittävästi. Jos hankittavalla biomassalla ei ole kestävyyssertifiointia, sen on oltava peräisin alkuperävalvotusta lähteestä. Käytännössä biopolttoaineen myyjän tulee pystyä jäljittämään käyttämänsä puuraaka-aineen alkuperä. Näin varmistutaan siitä, ettei käytetty puuraaka-aine ole peräisin esimerkiksi laittomilta hakkuilta tai suojelluista metsistä.

Seuraamme aktiivisesti biomassan kestävyydestä ja bioenergian ympäristö- ja ilmastovaikutuksista käytävää keskustelua ja hyödynnämme sitä myös oman toimintamme kehittämisessä. Omassa työssäni biomassan hankkijana ohjenuorana on hankkia oikea määrä polttoainetta oikeaan paikkaan oikeaan aikaan kestävyyttä unohtamatta. Haastava, mutta sitäkin kiinnostavampi tehtävä!  

Lue lisää aiheesta

Hiilineutraalisuus Lämpö