Blogi / 5.12.2019

Maakaasun kilpailukyky kasvaa

Suomen maakaasumarkkina avautuu ensi vuoden alussa. Helen hyödyntää uuden markkinan mahdollisuuksia lisäämällä osaamistaan ja ottamalla aktiivisen roolin kaasun hankkijana.

Teksti: Harri Mattila

Suomen maakaasumarkkina avautuu vuoden 2020 alussa. Työssä tiiviisti mukana olleelle markkinan avautuminen on ajoittain alkanut tuntua itsetarkoitukselta. Näinhän asia ei tietenkään ole, vaan varsinainen tavoite on maakaasun kilpailukyvyn paraneminen, minkä tulee näkyä energian käyttäjien, asiakkaiden, hyötynä. Helenin asiakkaille tämä tarkoittaa mm. edullista kaukolämmön hintaa myös jatkossa.

Maakaasulla on merkittävä rooli Helenin energianhankinnassa. Käytämme maakaasua vuoden aikana 4-8 terawattituntia, mikä on enimmillään lähes kolmasosa Suomessa käytetystä kaasusta. Suuri vaihtelu vuosien välillä johtuu maakaasun hinnasta suhteessa sähkön, polttoaineiden ja päästöoikeuksien hintoihin. Maakaasun käytöstämme lämmöntuotanto on noin puolet, samoin kuin sähköntuotanto. Käytämme maakaasun lähes kokonaan Vuosaaren huipputehokkailla yhteistuotantolaitoksilla.

Maakaasun asema vahvistuu 2020-luvulla. Lyhyellä aikavälillä nopein tapa vähentää päästöjä on käyttää enemmän nykyisiä maakaasulaitoksia ja korvata näin kivihiilen käyttöä. Kaasu mahdollistaakin osaltaan siirtymää kivihiilestä pois. Lisäksi lähipäästöjen kannalta maakaasu on erittäin hyvä polttoaine, koska sen käytöstä ei synny hiukkaspäästöjä, eikä juuri rikki- tai typpipäästöjä. Muistissamme ovat lähiajan uutiset Kiinan ja Intian kaupunkien huonosta ilmanlaadusta.

Helen kehittää aktiivisesti hiilineutraaliutta tukevia tuotantomuotoja ja energiaa optimoivia ratkaisuja. Helenillä on useita keinoja korvata kivihiilen käyttöä, kuten hukka- ja ylijäämälämmöt, energian varastointi, maalämpö ja alueelliset ratkaisut sekä biomassa. Helen sulkee Hanasaaren voimalaitoksen vuoden 2024 loppuun mennessä ja lopettaa kivihiilen käytön myös Salmisaaressa viimeistään 2029.

Vuoteen 2035 mennessä vähennämme maakaasun käyttöä ja kompensoimme loput päästöt. Tällöin Helenin energianhankinta on hiilineutraali.

Fyysinen yhteys Keski-Euroopan kaasumarkkinaan tulossa

Kaasumarkkinan avautuessa yhden kaasuntoimittajan monopolimarkkinamallista siirrytään usean tarjoajan markkinaan, ja kilpailu lisääntyy. Maakaasun siirto ja myynti eriytetään tukkukaupassa, ja Suomessa aloittaa maakaasun uusi siirtoverkonhaltija. Markkinan avautuminen mahdollistuu Suomen ja Viron välille valmistuvan Balticconnector-kaasunsiirtoyhteyden ansiosta.

Tähän asti Suomen maakaasu on tullut Etelä-Suomen maakaasujärjestelmään Venäjältä Imatran-yhteyden kautta. Muutaman vuoden kuluttua Liettuan ja Puolan välille rakentuu maakaasun siirtoyhteys. Sen jälkeen Suomi on fyysisesti yhteydessä Keski-Euroopan kaasumarkkinaan. Maakaasu on Euroopassa todella merkittävässä roolissa, ja sen käyttö on lisääntymässä.

Helenin tavoitteena on aktiivisena energiamarkkinatoimijana parantaa maakaasun kilpailukykyä energianhankinnassa. Jatkossa kaasun hinta määräytyy Suomessa yhä enemmän eurooppalaisen kaasun hinnan mukaan. Kaasun hankinta vaatii enemmän osaamista kuin aikaisemmin, kun tähän asti maakaasu on toimitettu suurille käyttäjille samoilla ehdoilla avaimet käteen -periaatteella. Useita muutoksia onkin tulossa markkinatoimijoille. Näistä voi mainita energian ja siirtokapasiteetin erilliset hankinnat sekä uuden kaasupörssin toiminnan alkamisen Suomessa kaasun jälkimarkkinoilla.

Helen hyödyntää uuden markkinan mahdollisuuksia lisäämällä osaamistaan ja ottamalla aktiivisen roolin kaasun hankkijana. Markkinan avautumiseen liittyy luonnollisesti epävarmuutta ja riskejä. Niitä pyrimme hallitsemaan pitkäaikaisella kokemuksellamme sekä toimintatapojen muuttamisella vastaamaan tulevaa markkinaa.

Lue lisää aiheesta

Lämpö