Nimikkopaneeli on helppo ilmastoteko

Tiesitkö, että aurinkoenergiaa voi hyödyntää meistä jokainen, vaikka omakotitalon tai yrityksen kattoa ei olisikaan käytössä omia paneeleja varten? Vuokraamalla oman nimikkopaneelin voit käyttää uusiutuvaa aurinkoenergiaa ilman, että sinun tarvitsee hankkia paneeleita omalle katollesi.

Aurinkopaneelin vuokraaminen sopii mainiosti aurinkoenergian lähteeksi ja samalla vastuullisuusteoksi esimerkiksi kerros- tai rivitaloasujalle tai vaikka pienyritykselle.

konkreettinen ilmastoteko


Yksikin nimikkopaneeli tuottaa jo merkittävän määrän sähköä, 315 kilowattituntia, ja on merkittävä tapa osallistua ilmastotalkoisiin. Pitkien kesäpäivien ansiosta aurinkosähkön tuotanto Suomessa on yhtä tehokasta kuin Pohjois-Saksassa tai Tanskassa. Yhden paneelin keskimääräinen vuosituotanto vastaa 14 prosenttia kerrostalokaksion sähkönkulutuksesta. Yhden nimikkopaneelin vuosituotannolla voi esimerkiksi keittää lähes 1 657 kannullista kahvia tai pestä 408 koneellista pyykkiä.

Oman nimikkopaneelin voi hankkia helposti nettisivuillamme 4,40 euron kuukausihintaan, ja nimikkopaneeli liitetään sähkösopimukseen. Oman nimikkopaneelin tuottama sähkö hyvitetään sähkölaskussa. Sähkösopimukseen voi yhdistää yhden tai useamman nimikkopaneelin.


Aurinkovoimaa Messukeskuksen katolla


Helsinkiin keskeiselle paikalle, Messukeskuksen katolle valmistuu kesän 2019 aikana 1 589 paneelin aurinkovoimala. Sen paneelit vuokrataan nimikkopaneeleiksi. Uuden voimalan aurinkosähkön tuotanto käynnistyy syksyllä 2019.

Oman nimikkopaneelin voi varata osoitteessa helen.fi/messukeskus. Kun voimala valmistuu, voit seurata sekä livekuvaa Messukeskuksen katolta että voimalaitoksen tuotantoa samalla sivulla.

Olemme rakentaneet Helsinkiin jo kaksi suosittua nimikkopaneelivoimalaa: Suvilahden ja Kivikon aurinkovoimalat. Lupaamme rakentaa lisää aurinkovoimaa niin kauan kuin kysyntää riittää.

On ollut hienoa huomata, että uusiutuva aurinkoenergia kiinnostaa suomalaisia koko ajan entistä enemmän. Näin tarjoamme kaikille helpon tavan vaikuttaa uusiutuvan energian lisäämiseen Suomessa.

Jenni Huusko

Jenni Huusko

Jenni Huusko vastaa Helenin uusien energiapalveluiden markkinoinnista. Hänen mielestään uusien, asiakaslähtöisten ja kestävien ratkaisujen kautta energia-ala on täynnä mahdollisuuksia. Jenni rakastaa Lapin luontoa, luonnossa liikkumista ja pitkiä hiihtolenkkejä.

Vuosiarkisto