Rauno Tolonen

Rauno Tolonen on energiatehokkuuden puolestapuhuja. Hän etsii ratkaisuja, joista hyötyvät niin kuluttajat kuin energiayrityskin – ympäristöä unohtamatta. Vapaa-ajallaan Rauno lataa akkuja kalastuksen parissa, vaikka tiedostaakin ettei vetouistelu ole niitä kaikkein energiatehokkaimpia tapoja kalastaa.

Miten varmistetaan, että ilmastopäästöt aidosti vähenevät kivihiilen käyttökiellolla?

Suomen hallituksen esitysluonnos kivihiilen energiakäytön kieltämiseksi lailla vuonna 2029 oli juuri lausuntokierroksella. Helen kannattaa kivihiilen energiankäytöstä luopumista. Samalla tulee kuitenkin varmistaa, että päästöt vähenevät aidosti, ja että kivihiilestä luopuminen tapahtuu järkevällä tavalla.

Kaupunkien hukkalämmöt talteen ja edelleen kiertoon markkinaehtoisesti

Hukkalämpö lakkaa olemasta hukkalämpöä heti kun se hyödynnetään. Helen haluaa Helsingistä löytyvät hukkalämmöt hyötykäyttöön.

Tunnustusta Helenin energiatehokkuustyölle

Helenin ylivoimaisesti suurin ja konkreettisin saavutus energiatehokkuuden saralla on Katri Valan lämpöpumppulaitos, jonka avulla hyödynnämme hukka- ja kierrätyslämpöjä tehokkaasti.

Earth Hourin hengessä

Taitaa olla jo yhdeksäs kerta, kun osallistun WWF:n maailmanlaajuiseen Earth Hour -tapahtumaan ja kannan korteni kekoon ilmaston puolesta. Tällä kertaa aion tehdä vielä konkreettisemman teon ilmastopäästöjen vähentämiseksi kuin pelkän valojen sammuttelun kynttiläillallisen kera.

Kirjoittajat

Uutta voimaa -blogia kirjoitetaan eri puolella Heleniä - siellä missä maailman parasta kaupunkienergiaa tuotetaan, suunnitellaan ja kehitetään. Tutustu kirjoittajiin

Vuosiarkisto