Toimitusjohtajan katsaus

Juha-Pekka_Weckström-900.jpg

Poikkeuksellinen vuosi 2021 viitoitti vahvasti tietämme kohti hiilineutraalia tulevaisuutta

Vuotta 2021 väritti koronapandemian pitkittyminen, mutta se oli myös merkittävien muutosten vuosi Helenille ja koko energia-alalle.

Energiavuosi oli poikkeava aiempiin vuosiin verrattuna. Nopea energian hintojen nousu maailmanmarkkinoilla, polttoainehintojen ja päästöoikeuksien raju kasvu vuoden loppupuoliskolla sekä hiilineutraaliusinvestointiemme konkretisoituminen todistivat, että uusi sivu on kääntymässä energia-alan historiankirjoissa ja Helenissä. Hintojen nousun taustalla oli useita tekijöitä globaalin talouden elpymisestä sääolosuhteisiin ja polttoainevarastojen vajaukseen, ja ne vaikuttivat merkittävästi niin tuotantoon, asiakkaisiin kuin energiapoliittiseen keskusteluunkin. Me Helenissä vastasimme tähän ottamalla isoja askeleita kohti uusiutuvaa, päästötöntä ja hajautettua energiantuotantoa. Meidän osaltamme uuden kappaleen kirjoittamisen mahdollistaa heleniläisten vuosien ja vuosikymmenten aikana kehittynyt maailmanluokan osaaminen ja pitkäaikainen työ kohti uudenlaista energiayhtiötä.

Ilmoitimme Hanasaaren ja Salmisaaren voimalaitosten hiilen käytön lopettamisesta yli viisi vuotta etuajassa. Isot ja konkreettiset teot, joiden avulla vauhditamme siirtymäämme kohti hajautettua lämmöntuotantoa ja energiajärjestelmää sekä saavutamme tavoitteemme olla hiilineutraali vuonna 2030. Vuosina 2023 ja 2024 suljettavien hiilivoimalaitosten ansiosta Suomen CO2-päästöt vähenevät viisi prosenttia. Se on merkittävä ja konkreettinen ilmastoteko, joka näyttää esimerkkiä muille yhtiöille ja maille.

Hajautetun energiajärjestelmän projektit ovat edenneet hienosti. Vuosaaren biolämpölaitos, Mustikkamaan lämpöluolat, Helsingin ensimmäinen geolämpölaitos Ruskeasuolla ja Katri Valan seitsemäs lämpöpumppu ovat kaikki erinomaisia esimerkkejä, kuinka energia tuotetaan jatkossa hajautetusti ja pienemmissä yksiköissä vähäpäästöisesti. Toteutuneet investoinnit uusiutuvan ja päästöttömän sähkön ja lämmön tuotantoon ovat jo kääntäneet vuosia sitten päästömme hyvälle lasku-uralle. Vuoden 2021 ominaispäästöt laskivat noin 1,4 prosenttia vuoteen 2020 verrattuna, vaikka muuten energiaa tuotettiin vuotta 2020 enemmän. Olemme sitoutunut Pariisin 1,5 asteen tavoitteeseen ja asettaneet päästövähennystavoitteen tämän mukaisesti. Tavoitteemme on parhaillaan Science Based Target -organisaation hyväksyttävänä ja odotamme päätöstä vuoden 2022 ensimmäisen vuosipuoliskon aikana.

Tuulivoimatuotantomme kasvoi suurin harppauksin ja strategian mukaisesti. Enemmistöomistamamme 20 tuulivoimalan tuulipuisto CPC Finlandin kanssa, Lakiakangas 3, saatiin tuotantoon loppuvuonna. Tämän lisäksi Helen ja Fortum investoivat yhdessä Suomen toiseksi suurimpaan tuulipuistoon, jonka 56 tuulivoimalan vuotuinen sähköntuotanto on noin 1,1 TWh. Viimeksi mainittu kasvattaa tuulivoimakapasiteettiamme kolminkertaiseksi ja tiivistää Helenin ja Fortumin yhteistyötä uudella tavalla. Aurinkoliiketoiminnassa otimme isoja askeleita yritysten ja asuntoyhtiöiden parissa kohti kunnianhimoisia tavoitteitamme yhteistyösopimuksillamme muun muassa Senaatti-kiinteistöjen ja Parocin kanssa. Sähköautojen latausverkostomme laajentui entisestään 68 latauspisteellä ja oli kokonaisuudessaan vuoden lopussa 281 latauspistettä. Solmimme useita merkittäviä yhteistyösopimuksia ja myyntitavoitteet ylittyivät uusissa palveluissa. Sähköisen liikenteen kehitys saa hyvää myötätuulta Helsingin kaupungin uudesta kaupunkistrategiasta, jossa tavoitellaan hiilinolla tasoa vuonna 2040.

Osittain omistamamme yhtiöt etenivät liiketoiminnoissaan energiamurrosta hyödyntäen hienosti. Myös pääomasijoitustoimintamme, Helen Ventures, laajeni maailmalla sijoittamalla neljään uuteen start-up-yritykseen, saksalaisiin LiveEOiin ja &Chargeiin, norjalaiseen Think Outsideiin ja itävaltalaiseen enspirediin.

Visiomme mukaisesti tavoitteemme on olla markkinoiden asiakaskeskeisin energiayhtiö, ja tämän tavoitteen saavuttamiseksi käynnissä on useita hankkeita asiakaskokemuksen parantamiseksi, kuten laskutuksen automatisoinnit. Olemme ylpeitä, että olemme pystyneet kasvattamaan asiakasmääräämme kaikissa liiketoiminnoissa. Rikoimme muun muassa 600 000 asiakkaan rajan piensähkösopimuksissa. Asiakastyytyväisyytemme on pysynyt koko ajan hyvällä tasolla.

Otimme isoja askeleita digitaalisessa kehityksessä niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. OmaHelen sovellusta käyttää jo 175 000 asiakasta, joka on paljon vain vuosi lanseerauksen jälkeen. Olemme vastanneet asiakaskuntamme muuttuviin tarpeisiin tarjoamalla lisää läpinäkyvyyttä datan keinoin. Läpäisimme viranomaisvaatimuksena olevan Datahub-sertifioinnin ensimmäisenä energiayhtiönä. Data ja tekoäly näkyvät myös edellä mainituissa Helen Venturesin tänä vuonna tekemissä sijoituksissa.

Murroksesta ja muutoksen tuulista huolimatta yhtiömme kasvoi kaikilla liiketoiminta-alueilla merkittävästi. Helen-konsernin liikevaihto kasvoi selvästi, hieman yli 25 prosenttia, mutta tulosmielessä vuosi 2021 oli edellistä vuotta huomattavasti heikompi. Tämä johtui pääasiassa korkeista päästöoikeuksien ja polttoaineiden kustannuksista. Pitkäjänteinen työmme tukkumarkkinoilla, osakkuusyhtiöissä ja osavoimissa mahdollisti hintojen maltillisen nousun loppuasiakkaillemme. Näiden tekijöiden ennustetaan vaikuttavan Helenin talouteen myös vuonna 2022.

Ammattitaitoa, kokemusta ja tahtoa vaikuttaa energiamurrokseen Helenistä löytyy. Niitä tarvitaan, kun jatkamme siirtymistä kohti uuden aikakauden energiajärjestelmää. Olimme uudistaja ja suunnannäyttäjä jo yli 100 vuotta sitten ja olemme sitä myös tulevaisuudessa.

Ilman asiakkaidemme, yhteistyökumppaniemme ja työntekijöidemme tukea tämä kaikki ei olisi onnistunut. Kiitos!