Uutinen / 6.6.2019

Helen Suomen toiseksi suurin sähkönmyyjä, asiakasmäärä on kaikkien aikojen ennätystasolla

Helenin sähköasiakkaiden määrä on noussut ennätyskorkealle, lähes 500 000 asiakassopimukseen. Helenin energiapalveluiden piirissä on kokonaisuudessaan jopa noin kolmasosa suomalaisista.

Asiakasmäärä on ollut tasaisessa kasvussa useita vuosia, ja Helen on ollut jo pitkään Suomen toiseksi suurin sähkönmyyjä. Helenin tavoitteena on asiakastyytyväisyystason jatkuva parantaminen.

- Helen on edistänyt vastuullisia toimintatapoja alan myynnissä, ja olemme onnistuneet hyvin sekä myynnissä että oman toiminnan kehittämisessä. Asiakkaat ovat Heleniin tyytyväisiä asiakaspalvelun, hinnoittelun ja tuotteiden osalta. Tuotetarjontamme on laaja ja laajennamme sitä jatkuvasti, johtaja Marko Riipinen Helenistä kertoo.

Riipinen korostaa, että menestyminen markkinoilla edellyttää merkittävää panostamista palvelukehitykseen, asiakaskokemukseen, digitaalisiin ratkaisuihin ja innovaatioihin.

- Olemme toimineet suunnannäyttäjänä uusien palveluiden kehittämisessä. Tarjosimme esimerkiksi kotitalousasiakkaillemme ensimmäisenä Suomessa aurinkopaneelit ja sähkövarastot räätälöitynä pakettina. Helenin lanseeraamaa nimikkopaneelikonseptia on hyödynnetty laajasti. Helen on myös ensimmäinen suomalainen yritys, joka otti mobiilimaksamisen käyttöön yhtenä laskutusvaihtoehtona, Riipinen muistuttaa.

Helen toimii valtakunnallisesti ja asiakkaita on ympäri Suomea, pohjoisin Utsjoella ja eteläisin Hangossa.

Faktat:

  • Helenin sähkön asiakkuuksien lukumäärä on lähes 500 000
  • Helen on Suomen toiseksi suurin sähkönmyyjä
  • Sähkön laajojen tuotevaihtoehtojen lisäksi Helen tarjoaa esimerkiksi:
    - kaukolämpöä ja kaukojäähdytystä, myös kiinteistökohtaiset jäähdytysratkaisut
    - sähköisen liikenteen ratkaisut
    - aurinkoenergiaan liittyvät ratkaisut: aurinkovoimalat, nimikkopaneelit ja sähkövarastot
    - energiatehokkuuspalvelut