Uutinen / 28.3.2019

Helen myy omistusosuutensa Suomen Energia-Urakointi Oy:stä KSS Energia Oy:lle

Helen Oy, Vantaan Energia Oy ja Lahti Energia Oy ovat päättäneet myydä omistamansa Suomen Energia-Urakointi Oy:n osakkeet KSS Energia Oy:lle. Urakointiyhtiö jatkaa toimintaansa KSS Energian tytäryhtiönä toukokuun alusta alkaen.

Vuonna 1998 perustettu Suomen Energia-Urakointi Oy on sähköisen yhdyskuntatekniikan palveluyritys, joka tuottaa sähkön siirtoon, jakeluun ja käyttöön sekä tiedonsiirtoon liittyvien verkkojen ja laitteistojen suunnittelu-, asennus- ja käyttöpalveluja Etelä-Suomessa ja erityisesti pääkaupunkiseudulla ja Lahdessa. Yhtiön liikevaihto vuonna 2018 oli 33,8 miljoonaa euroa. Sen palveluksessa on 145 energia-alan ammattilaista. Toimipisteet sijaitsevat Helsingissä, Espoossa ja Lahdessa.  

KSS Energia -konserniin kuuluu nykyisellään verkonrakennusyhtiö KSS Rakennus Oy, joka toteuttaa teknisiä infrastruktuuriratkaisuja rakentamalla, kunnossapitämällä ja huoltamalla sähkö-, lämpö- ja tiedonsiirtoverkostoja. Yhtiö rakentaa ja ylläpitää myös katu- ja tievalaistuksia.  

KSS Energian verkonrakennusliiketoiminta on kehittynyt vakaasti, toimii kannattavasti ja etsii strategiansa mukaisesti kasvua toiminnalleen. Osana kasvustrategiaa ovat tavoitteita tukevat yritysostot. Suomen Energia-Urakointi täydentää KSS Energian palvelutarjontaa vahvistaen markkina-asemaa pääkaupunkiseudulla. KSS Energian päämääränä on kehittää uuden tytäryhtiön liiketoimintaa osana konsernin verkonrakennusliiketoimintaa.

Lue lisää aiheesta

Yritykset