Vinkit

Hiilijalanjälki pienenee helpostikin

  • Teksti: Susanna Cygnel
  • Kuvat:
  • 15.12.2020

Syöminen, asuminen ja liikkuminen synnyttävät suurimmat kasvihuonepäästöt. Hiilijalanjälki pienenee erilaisilla teoilla, joista jotkut ovat yhtä aikaa vaivattomia ja merkittäviä. Tutustu hiilijalanjälkeä pienentäviin tekoihin ja poimi omaan arkeesi sopivat keinot.

Pieni vaiva – iso vaikutus

1. Matkailu kotimaassa sen sijaan, että lentäisi kaukomaan lomakohteeseen

Vaikutus päästöihin: suuri, 10 % pudotus hiilidioksidipäästöihin

Lentäminen suurentaa hiilijalanjälkeä enemmän kuin hyvin moni muu asia, joten turhasta lentämisestä luopuminen on todellinen ympäristöteko.

Kustannusvaikutus: positiivinen

Säästät jopa tuhansia euroja vuodessa, kun jätät kaukomatkan tekemättä.

Vaivannäkö: pieni

Kotimaan matkakohteisiin pääsee useimmiten helposti julkisilla liikennevälineillä tai esimerkiksi vuokratulla sähköautolla.

2. Uusiutuvan kaukolämmön valitseminen kerrostalohuoneistoon

Vaikutus päästöihin: suuri, 9,5 % pudotus

Tavallisessa kerrostaloasunnossa päästösäästö vastaa 7100 kilometrin autolla ajoa vuodessa.

Kustannusvaikutus: pieni

40 euroa vuodessa – kuukausittainen kustannus nollautuu yhden karkkipussin hinnalla.

Vaivannäkö: pieni

Uusiutuvan kaukolämmön voi tilata helsinkiläiseen kotiin Uusiutuvan kaukolämmön tuotesivulta.

3. Omakotitalon sähkösopimuksen vaihtaminen uusiutuvilla energialähteillä tuotettuun ympäristösähköön

Vaikutus: suuri, 6,5 % 

Vuosittainen ympäristörasitus pienenee yhden Etelä-Euroopan lennon verran.

Kustannusvaiktuus: kohtuullinen

Omakotitalon sähkölasku kasvaa 180 euroa vuodessa – ympäristösähkö on hinnaltaan varsin kilpailukykyistä.

Vaivannäkö: pieni

Ympäristösähkön voi tilata Ympäristösähkön tuotesivulta .

Vaatii vaivannäköä – pieni vaikutus

4. Vaatteiden ostaminen käytettynä

Vaikutus: pieni, 3 %

Mitä enemmän sinulla on tapana käyttää rahaa vaatteisiin, kenkiin, laukkuihin, lompakoihin, vöihin ja muihin asusteisiin, sitä suurempi vaikutus kierrätettyihin vaatteisin siirtymisellä on omaan hiilijalanjälkeesi.

Kustannusvaikutus: pieni

Säästät rahaa vuodessa satoja tai jopa tuhansia euroja, ja voit silti ostaa saman määrän vaatteita.

Vaivannäkö: suuri

Jotta löytää parhaimmat aarteet, pitää osata etsiä oikeista putiikeista ja nettikaupoista.

5. Ruokahävikin puolittaminen

Vaikutus: pieni, 1 %.

Yksi suomalainen heittää keskimäärin 20–30 kiloa ruokaa roska-astiaan vuodessa, ja silloin myös ruuan tuotantoon ja valmistukseen käytetty energia menee tunkiolle.

Kustannusvaiktus: positiivinen

Säästät vuodessa satoja tai jopa tuhansia euroja, kun jätät ylimääräisen ruoan kauppaan.

Vaivannäkö: kohtuullinen

Ruokahävikin vähentäminen vaatii suunnittelua ja ennakointia. Hyvällä suunnittelulla ja kivoilla ruokaideoilla ainekset tulee käytettyä.

6. Tavaroiden lainaaminen tai vuokraaminen ostamisen sijaan

Vaikutus: pieni, 1 %

Yhtä tai kahta käyttökertaa varten ei kannata ostaa tavaraa omaksi. Hiilijalanjälkesi pienenee tavara kerrallaan ja säilytystilaa säästyy muuhun käyttöön.

Kustannusvaikutus: positiivinen

Säästät vuodessa satoja tai jopa tuhansia euroja, kun et osta harvoin käytettäviä tavaroita kaapinnurkkaan pölyttymään.

Vaivannäkö: suuri

Tavaroita kannattaa kysellä ensin kavereilta, naapureilta ja tutuilta. Monista kirjastoista voit lainata esimerkiksi porakoneita, tennismailoja, luistimia, ompelukoneita, kuulokkeita, suksia, sykemittareita tai soittimia.

Vaatii vaivannäköä – suuri vaikutus

7. Ajaminen sähköautolla bensiiniauton sijaan

Vaikutus: suuri, 12 %

Hiilijalanjälki pienenee vuodessa yhden kaukolennon verran.

Kustannusvaikutus: suuri 

Keskikokoinen sähköauto maksaa 15000 € enemmän kuin vastaavankokoinen bensa-auto. Vaikka sähköautojen hinnat muuttuvat koko ajan kilpailukykyisemmiksi, ne ovat silti vielä kalliimpia kuin bensiiniautot. Toisaalta käyttökulut ovat edullisemmat.

Vaivannäkö: suuri 

Sopivan sähköauton valitseminen ja latausjärjestelmän hankkiminen vaativat selvittelyä.

8. Lihan ja maitotuotteiden vaihto kasvipohjaisiin vaihtoehtoihin joko kokonaan tai osittain

Vaikutus suuri, 10 %

Jo kolme kasvisruokapäivää viikossa pienentää hiilijalanjälkeä viisi prosenttia vuodessa. Jos siirtyy vegaaniksi, hiilijalanjälki kutistuu 10 prosenttia.

Kustannusvaikutus: riippuu valinnoistasi

Voit säästää vuodessa satoja euroja, jos vaihdat eläinperäiset tuotteet juureksiin, palkokasveihin ja täysjyväviljoihin. Osa kasviproteinivalmisteista ja muista kasviperäisistä tuotteista on kuitenkin tyyriimpiä kuin eläinperäiset vaihtoehdot. 

Vaivannäkö: suuri

Uusi tapa syödä vaatii perehtymistä, mutta palkitsee hiilijalanjäljen pienenemisen lisäksi hyvällä ololla.

9. Aurinkopaneelien hankkimien omakotitalon katolle

Vaikutus: suuri, 10 %

Omasta aurinkovoimalasta saa päästötöntä aurinkoenergiaa kotitalouden sähkölaitteille.

Kustannus: suuri

Omakotitalon 18 aurinkopaneelin järjestelmä maksaa 8700 euroa. Alkuinvestointi nollautuu vuosien varrella aurinkosähkön tuomilla säästöillä.

Vaivannäkö: kohtuullinen

Helenin asiantuntijat tekevät laskennat, suunnitelmat ja asennuksen asukkaan tarpeiden mukaan. Yhteydenotto onnistuu kätevästi yhteydenottolomakkeella.

Fakta

Hiilineutraali energiantuotanto tarkoittaa tuotantoa, joka ei lisää hiilidioksidin määrää ilmakehässä eikä siten lämmitä ilmastoa. Helenin tavoitteena saavuttaa hiilineutraalius vuoteen 2030 mennessä.