• Asiakaspalvelumme on poikkeuksellisen ruuhkautunut eikä asiakaspalveluun pääse hetkittäin puhelimella läpi, jos kaikki jonopaikat ovat varattuja. Lue lisää

Puristettua puuta kattilaan

  • 2016-12-19
Helsinkiläisten aamusuihkua lämmittää nyt myös pelletti, joka palaa kivihiilen rinnalla Hanasaaressa.

Teksti: Seija Uusitalo

Mekaanisessa puunjalostusteollisuudessa havupuista ylijäänyt sahanpuru ja kutterilastut kuivataan, jauhetaan vasaramyllyllä ja puristetaan kovalla painella pienten metallilevyssä olevien reikien läpi pellettitehtailla. Leikkuuterät pilkkovat puristeet noin 10 millimetrin pituisiksi pötkylöiksi.

Puristusvaiheessa sulanut puun luonnollinen sideaine, ligniini, muodostaa jäähdyttyään pellettien pinnalle kiiltävän ja koossapitävän kerroksen.

Kurkista Hanasaareen ja katso, mitä pelletille tapahtuu voimalaitoksella! 

Kirjoittajat

Uutta voimaa -blogia kirjoitetaan eri puolella Heleniä, siellä missä energiaa tuotetaan, suunnitellaan ja kehitetään. Tutustu kirjoittajiin

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

  • 19.12.2016

Hanasaaren pellettijärjestelmän perustustyöt vauhdissa

Tänä vuonna Hanasaaren voimalaitokselle rakennetaan pellettijärjestelmä, jonka avulla osa voimalaitoksen kivihiilen käytöstä voidaan korvata puupelletillä.

Suomen suurin pellettitoimitus Helsinkiin

Helsingin Energia ja Vapo ovat sopineet puupellettien toimituksesta Salmisaaren ja Hanasaaren voimalaitoksille. Toimitusmäärät ovat Suomen mittakaavassa merkittäviä. Vapon toimittama pelletti on suomalaista alkuperää, ja sillä korvataan ulkomaista kivihiiltä sähkön ja lämmön tuotannossa.
  • 19.12.2016

Pienistä pellettimääristä suuriin pellettimääriin

Pelletin osuuden kasvattaminen 40 %:iin Hanasaaren ja Salmisaaren kivihiilivoimalaitoksissa on selvitysten mukaan mahdollista.