Rakennuttaja

Me Helenissä uudistumme voimakkaasti ja kehitämme jatkuvasti puhtaampia sekä ympäristöystävällisempiä tapoja tuottaa energiaa. Maailman muuttuessa ympärillämme, emme halua pelkästään muuttua sen mukana, vaan ennakoida muutoksia ja johtaa energiamurrosta puhtaan siirtymän suunnannäyttäjänä. Lämmön, jäähdytyksen ja sähkön lisäksi rakennamme tulevaisuuden energian vahvimpia kumppanuussuhteita.

Etsimme kokenutta Rakennuttajaa mukaan joukkoomme vastaamaan Helenin Kiinteistöhankkeiden rakennuttamisesta ja hallinnasta.

Kiinteistö -yksikössämme pääset mukaan rakennuttamaan ja kehittämään Helenin kiinteistökantaa. Hallinnoimme Helsingin alueella yli sataa kiinteistöä, liittyen eri tuotantotapoihin ja tukitoimintoihin. Toimipaikkasi sijaitsee uusissa tiloissamme We Landissa Helsingin Salmisaaressa. Hybridimallin mukaisesti tarjoamme myös joustavan etätyömahdollisuuden. Työtehtävä on vakituinen.

Roolissasi vastaat Helenin korjausrakennushankkeiden rakennuttamisesta yhdessä kumppaniverkoston ja osaavien kollegoiden kanssa. Rakennuttamisprosessissa määrittelet ja asetat hankkeiden kustannus-, aikataulu-, laatu- ja laajuustavoitteet. Pääset myös kehittämään toimintaa - raportointitapoja, sekä toimimaan rakennuttamisen asiantuntijana. Työskentelet yhteistyössä sekä Helenin sisäisten sidosryhmien, että ulkoisten suunnittelu - ja rakennuttamiskumppaneiden kanssa ja vastaat hankkeiden johtamisesta omalla vahvalla panoksella tavoitteiden saavuttamiseksi. Rakennuttaja kantaa kokonaisvastuuta korjausrakentamisprojekteista ja kumppanuuksien ohjaamisesta ja raportoi rakennuttamispäällikölle.

Odotamme sinulta vähintään kahdeksan vuoden kokemusta erilaisten kiinteistöhankkeiden rakennuttamisesta, urakointi-, suunnittelu- tai konsultointitehtävistä sekä soveltuvaa rakennusalan korkeakoulututkintoa (AMK/DI). Sinulle on kertynyt soveltuvaa kokemusta esimerkiksi teollisuudesta tai korjausrakentamisen parista ja omaat hyvät projektinhallinta- ja vuorovaikutustaidot. RAP/RAPS pätevyys katsotaan eduksi. Lisäksi odotamme sinulta vahvoja ongelmanratkaisutaitoja, itsenäistä- ja oma-aloitteista työotetta sekä halua kehittää uusia teknisiä ratkaisuja ja työnteon muotoja. Pystyt omien tehtäviesi ohessa myös ohjaamaan kumppaneidemme asiantuntijoiden päivittäistä työtä myös LVIAS tekniikan osalta - osana kokonaisuutta.

Jäikö jokin vielä mietityttämään? Voit kysyä meillä työskentelystä tai tehtävästä tarkemmin tulevalta esihenkilöltäsi Sami Sihvolta (puh + 358 40 526 34 93 / etunimi.sukunimi@helen.fi). Hän on (parhaiten) tavoitettavissa puhelimitse ma 23.3 klo 14–16, ke 25.3 klo 14–16 ja ti 31.3 klo 9–11.

Kohtasivatko energiamme? Mahtavaa! Voit hakea helposti rekrytointijärjestelmämme kautta, viimeistään 7.4.2026 mennessä. Huomioithan, että käsittelemme hakemuksia ja etenemme rekrytoinnissa sopivan/sopivien henkilön kohdalla jo hakuaikana, toimithan siis nopeasti.

Yhdistetään voimat!

Hakuaika alkaa:
17.03.2026 00.00
Hakuaika päättyy:
07.04.2026 23.59