
Helen järjesti asukastilaisuuden pienydinvoimalahankkeesta Östersundomissa
Helenin tavoitteena on rakentaa ydinenergiaa lämmön tai sähkön- ja lämmöntuotantoon polttoon perustuvasta energiantuotannosta luopumiseksi vuoteen 2040 mennessä. Marraskuussa 2025 Helen julkisti valinneensa alustavien tutkimusten perusteella Salmisaaren ja Vuosaaren voimalaitosalueet sekä Östersundomin Norrbergetin alueen potentiaalisiksi laitospaikkavaihtoehdoiksi, joilla yhtiö aloittaa YVA-menettelyn ja tarkemmat tutkimukset. Keskiviikkona 1.4.2026 Helen järjesti Östersundomissa paikallisen asukastilaisuuden hanketta koskien.
Kaikille avoimessa asukastilaisuudessa esiteltiin Helenin pienydinvoimalahanketta ja sen etenemistä. Tilaisuudessa kuultiin Helenin asiantuntijoiden esitykset hankkeen taustasta, aikataulusta, laitosteknologiasta sekä mahdollisista sijoituspaikoista ja ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (YVA). Lisäksi Helsingin kaupungin ja Säteilyturvakeskuksen (STUK) edustajat käsittelivät kaavoituksen etenemistä sekä viranomaisten roolia hankkeen eri vaiheissa.
Alustuspuheenvuorojen jälkeen käytiin vapaamuotoista keskustelua, jossa osallistujilla oli mahdollisuus esittää kysymyksiä asiantuntijoille. Keskustelussa nousivat esiin erityisesti laitosteknologian turvallisuus, sijoituspaikkavaihtoehdot, ympäristövaikutukset, ydinjätehuolto sekä hankkeen taloudelliset ja yhteiskunnalliset vaikutukset. Osallistujilla oli myös mahdollisuus jatkaa keskustelua asiantuntijoiden kanssa tilaisuuden varsinaisen osuuden jälkeen ja jättää kirjallisia näkemyksiä ympäristövaikutusten arviointia varten.
Lopullisen päätöksen laitoksen sijoittumisesta tarkasteltaville laitospaikoille tekee Helsingin kaupunginvaltuusto, minkä jälkeen Helenillä on mahdollisuus edetä investointi- ja rakentamispäätöksiin. Helenin tavoitteena on rakentaa yhdelle vaihtoehtoisista alueista kaukolämpöteholtaan 400–500 MW SMR-laitos, joka voi koostua yhdestä tai useammasta reaktorista.
Lue tilaisuuden tarkempi muistio tästä.