• Asiakaspalvelumme on poikkeuksellisen ruuhkautunut eikä asiakaspalveluun pääse hetkittäin puhelimella läpi, jos kaikki jonopaikat ovat varattuja. Lue lisää

Kaikki lähti heitosta

  • 2016-12-19
Nollaenergia-omakotitaloja on jo pystyssä, mutta miten nollaenergia voidaan toteuttaa tiiviissä kaupunkirakenteessa? Helposti.

Teksti: Jouni Kivirinne

Olin viime syksynä seminaarissa, jossa käsiteltiin nollaenergian haasteita. Keskusteluissa joku heitti esille sanan interdependence, keskinäinen riippuvuus. Syntyi ajatus, että kaupunkirakentamiseen sopivaa nollaenergia-ratkaisua ei voi tehdä kukaan yksin. Siihen tarvitaan vahva verkosto kaikilta rakentamiseen liittyviltä toimialoilta.

Syksyn aikana syntyi tutkimushanke SunZEB – plusenergiaa kaupungissa. Sen tavoitteena on tuottaa konsepti kiinteistöstä, joka rakennetaan yhdistetyn kaukolämpö- ja kaukojäähdytysjärjestelmän ympärille. Tutkimusta koordinoi Helsingin Energia, ja olemme saaneet siihen mukaan useita kumppaneita rakentamisen eri toimialoilta.

Auringon lämpö talteen ikkunoista

SunZEB-konsepti voidaan toteuttaa kaupungeissa ja kerrostaloissa yhdistämällä energiatehokas rakentaminen kaukolämpöön ja -jäähdytykseen. SunZEB-rakennuksessa ikkunoiden koko ja talotekniikka suunnitellaan siten, että arkkitehtuuri ja sisäolosuhteet ovat parhaat mahdolliset valoisuuden ja sisäilman kannalta.

Ikkunat mitoitetaan siten, että aurinkoenergiaa voidaan käyttää rakennuksen lämmitykseen talvikaudella mahdollisimman paljon. Kesäaikaan, lämpöisillä säillä, tarvittavan jäähdytyksen avulla tuotetaan uusiutuvaa aurinkoenergiaa kaukolämpöjärjestelmään, kun jäähdytyksessä lämmenneellä paluuvedellä lämmitetään kaukolämpövettä mm. lämpimän käyttöveden tuottamiseen.

Jo nyt on nähtävissä, että kyseessä ei olekaan nollaratkaisu, vaan meillä on täydet mahdollisuudet päästä jopa plusenergiaan: tilanteeseen, jossa kaukojäähdytetty kiinteistö voi kesäaikaan tuottaa energiaa yli oman tarpeen. Jäähdytyksen avulla kiinteistössä tuotetaan aurinkoenergiaa tiiviissä kaupunkirakenteessa ilman erillisiä aurinkolämpökeräimiä. Tämä on mahdollista, kun on kaukolämmitys ja kaukojäähdytys on yhdistetty innovatiivisella tavalla.

Energia kiertoon

Kaukojäähdytyksessä hyödynnämme jo nyt erittäin tehokkaasti uusiutuvia energialähteitä: jäteveden lämpöä, kylmää vettä ja aurinkoa. Kun viilennämme konesaleja kaukojäähdytyksellä, otamme lämmön talteen, jalostamme sen korkeammalle lämpötilatasolle ja siirrämme sen kaukolämpöverkkoon. Energiaa kierrätetään järkevällä tavalla. Uskon, että lisäämällä tähän järjestelmään vielä uudenlaisen rakentamisen tuomat hyödyt ja tarkastelemalla energiakiertoa kokonaisuutena, saamme aikaan uraauurtavan ratkaisun.

 

Faktaa:
SunZEB
-hankkeessa tutkitaan tiiviin kaupunkirakenteen tuomia uusia mahdollisuuksia uusiutuvien energioiden hyödyntämiseen, energiavirtojen kierrättämiseen ja päästöjen vähentämiseen. Tuloksena on kaukolämmitetyn ja -jäähdytetyn alueen optimaalinen plusenergiaratkaisu. Siinä huomioidaan rakennuksen oman energiankäytön lisäksi yhdyskuntarakenteen mahdollisuudet innovatiiviseen energian takaisinkierrätykseen ja uudelleenkäyttöön. Tämä lisää paikallista uusiutuvan energian käyttöä ja vähentää päästöjä.

Hankkeessa on mukana mm. energiayhtiöitä, VTT, Aalto-yliopisto, rakennus- ja kiinteistöala, ympäristöministeriö sekä työ- ja elinkeinoministeriö.

 

Kirjoittajat

Uutta voimaa -blogia kirjoitetaan eri puolella Heleniä, siellä missä energiaa tuotetaan, suunnitellaan ja kehitetään. Tutustu kirjoittajiin

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

  • 19.12.2016

Minne Helsingin lumet menevät?

Viime talvien runsaat lumimäärät ovat koetelleet helsinkiläisten ja kaupungissa liikkuvien hermoja.
  • 19.12.2016

Minä en kannata vastakkainasettelua, kannatatko sinä?

Energiakeskustelun arvoilmapiiri on selkeästi muuttunut. Yhä useampi kaipaa muutosta, nopeasti.
  • 19.12.2016

Paikalliset energiayhtiöt globaaleille markkinoille

Tietokonesalien jäähdyttäminen avaa paikallisille energiayhtiölle uudenlaisia liiketoimintamahdollisuuksia yhdessä kansainvälisten toimijoiden kanssa.