Uutinen / 29.9.2025

Helen vähensi henkilöstönsä tuki- ja liikuntaelinsairauksiin liittyvät poissaolot kolmannekseen – merkittävänä tekijänä kymmenen minuutin päivittäinen muutos

Helenin henkilöstön tuki- ja liikuntaelinsairauksiin liittyvät poissaolot vähenivät vuonna 2024 kolmannekseen edellisvuoteen verrattuna. Merkittäväksi tekijäksi tuloksen taustalla yhtiössä tunnistetaan työpäivään tuotu kymmenen minuutin muutos.

Asiantuntijatyötä tekevillä tuki- ja liikuntaelinsairaudet ovat valitettavan yleisiä. Esimerkiksi Helenin henkilöstön tuki- ja liikuntaelinsairauksiin liittyviä poissaoloja oli vielä vuonna 2023 kaikkiaan 710 kpl. Nyt niihin liittyvät poissaolot ovat pudonneet kolmannekseen. Yhtiön henkilöstöjohdossa tunnistetaan työpäiviin tuotu lyhyt, mutta merkittävä muutos.

- Tunnistamme, että viime vuonna aloittamillamme yhteisillä taukojumpilla on ollut tärkeä rooli positiivisessa käänteessä tuki- ja liikuntaelinsairauksiin liittyvien poissaolojen määrässä. Täyttä korrelaatiota on toki mahdotonta osoittaa, mutta muutos on kuitenkin kiistaton, sanoo Helenin työntekijäkokemuksesta vastaava johtaja Janna Anttila.

Uudet työkalut avuksi

Muutoksen tuomista osaksi noin 750-henkisen työyhteisön arkea ei ole yksinkertainen tehtävä. Tavoitteena olikin alusta asti tehdä taukojumppiin osallistuminen mahdollisimman helpoksi. Etäyhteyden ansiosta jumppaan voi osallistua yhdessä tiimin kanssa toimistolla tai kotoa oman työpisteen ääreltä.

- Ajastimme yhteiset jumppahetket jokaisen heleniläisen kalenteriin. Hetken koittaessa, jumppaan liitytään kuten mihin tahansa Teams-kokoukseen. Jumppareina toimivat kaikille tutut kasvot omasta henkilöstöstämme, mikä osaltaan tekee jumpasta entistä rennomman yhteisen hetken, Anttila kertoo.

Mikäli yhteiseen jumppahetkeen ei syystä tai toisesta ehdi, jumpan voi tehdä itsekseen tai porukalla myös myöhemmin kuukausittain vaihtuvan tallenteen johdolla. Jokaisesta suoritetusta jumpasta maksetaan myös yksi euro hyvinvointirahaa, jonka henkilö voi käyttää esimerkiksi kuntosalijäsenyyden maksuihin tai muuhun harrastamiseen.

Kannattavia panostuksia

Henkilöstön hyvinvointiin tehtävät panostukset ovat toisinaan hankalasti mitattavia, mutta tässä tapauksessa niiden merkityksestä ei ole epäselvyyttä.

- Muutokset sairauspoissaoloissa ovat suoraan euromääräisesti mitattavia. Tämän lisäksi olemme yhteisillä jumppahetkillä pystyneet myös rakentamaan yhteisöllisyyttä, jonka arvo on etätyöaikakaudella vielä entisestään korostunut. Yhteisöllisyyden kokemuksella taas on positiivisia vaikutuksia myös henkiseen hyvinvointiin, jolle ei ole olemassa hintalappua, Anttila sanoo.

Esimerkkejä Helenin taukojumppaliikkeistä 

Hartiavenytys

Kyykky

Pystypunnerrus