
Väre liittyy osaksi Helen-konsernia
Väre liittyy omana yhtiönään osaksi Helen-konsernia. Asiakkaille omistajan vaihtuminen ei aiheuta muutoksia.
Tarkoituksena on koota yhteen yhtiöiden vahvuudet antaen mahdollisuuksia entistä paremman asiakaskokemuksen ja palvelun kehittämiseen.
- Tavoitteena on hyödyntää molempien yhtiöiden vahvoja toimintamalleja asiakaskokemuksen ja palveluiden kehittämisessä entistä paremmiksi, mikä tuo merkityksellistä etua kaikille asiakkaillemme, kertoo Helenin toimitusjohtaja Olli Sirkka.
Liittyessään osaksi Helen-konsernia Väre vastaa asiakkaidensa palvelusta entiseen tapaan samalla henkilöstöllä ja samoilla yhteystiedoilla kuin aiemminkin. Omistajanvaihdos ei myöskään vaikuta Väreen tai muiden Helen-konsernin asiakkaiden sopimuksiin, niiden ehtoihin, voimassaoloaikoihin tai hintoihin, eikä vaadi asiakkailta toimenpiteitä.
- Yhdessä varmistamme asiakkaillemme arkea helpottavat asiakaslähtöiset ja kehittyvät monikanavaiset palvelut. Olemme erittäin tyytyväisiä, että voimme työskennellä yhteisenä rintamana asiakkaidemme arjen tukena. Uskon, että jatkossa pystymme tarjoamaan asiakkaillemme entistäkin parempia palveluita ja edistämään uusiutuvan sähkön fiksua käyttöä, sanoo Väreen toimitusjohtaja Juha Keski-Karhu.
Väreen omistajat katsovat yhtiön löytäneen sopivan alustan kestävän kasvun rakentamiseksi.
- Väreen omistajien tavoitteena on yhtiön perustamisesta lähtien ollut yhtiön liiketoiminnan kasvattaminen kannattavasti. Nyt yhtiö siirtyy kasvutarinan seuraavaan vaiheeseen entistä vahvempana. Olemme ylpeitä henkilöstömme ja johdon panoksella saavutetusta menestyksestä, ja luottavaisia yhtiön menestyksekkääseen tulevaisuuteen, sanoo Väreen hallituksen puheenjohtaja, Lappeenrannan Energian toimitusjohtaja Arto Nikkanen.
Osapuolet ovat sopineet, että kauppahintaa ei julkisteta. Omistajanvaihdos edellyttää vielä Kilpailu- ja kuluttajaviraston hyväksynnän.