Uutinen / 18.3.2026

Helen teki historiallisen 56 prosentin päästövähennyksen vuonna 2025

Helen vähensi suoria kasvihuonekaasupäästöjään 56 prosenttia vuonna 2025. Päästövähennys on yhtiön historian suurin ja seurausta erityisesti kivihiilen käytön päättymisestä sekä lämmöntuotannon nopeasta sähköistymisestä. Tiedot perustuvat Helenin tänään julkaistuun vuosikatsaukseen.

Kivihiilen poltto loppui Salmisaaren voimalaitoksen sulkemisen myötä huhtikuussa 2025, mikä pienensi Helsingin hiilidioksidipäästöjä noin 30 prosenttia ja koko Suomen päästöjä lähes kaksi prosenttia. Samanaikaisesti valmistui merkittäviä investointeja sähkökattiloihin, lämpöpumppuihin ja uusiutuvaan sähköön, mukaan lukien Niinimäen tuulipuisto, joka nosti Helenin tuulivoimakapasiteetin yli 900 megawattiin.

Toimitusjohtaja Olli Sirkka kuvaa vuotta 2025 murroksen hetkeksi.

– Kivihiilen aikakauden päättyminen on yksi merkittävimmistä virstanpylväistä Helenin yli satavuotisessa historiassa. Samalla, kun suorat päästöt puolittuivat edellisvuodesta, ne vähenivät 84 prosenttia vuoden 1990 tasosta. On upeaa nähdä Helenin strategian muuttuvan sanoista teoiksi, joilla on merkitystä koko suomalaiselle yhteiskunnalle, Sirkka toteaa.

Päästökehityksen rinnalla kaukolämmön kustannusrakenne keveni, mikä mahdollisti asiakashintojen laskemisen kahteen otteeseen vuoden aikana.

Helenin suorat kasvihuonekaasupäästöt olivat vuonna 2025 yhteensä 0,6 miljoonaa tonnia hiilidioksidiekvivalenttia, kun vuotta aiemmin päästöt olivat 1,3 miljoonaa tonnia. Energiantuotannon ominaispäästöt pienenivät 114 grammasta 53 grammaan hiilidioksidiekvivalenttia tuotettua kilowattituntia kohti. Luvut ovat riippumattoman osapuolen varmentamat.

Helenin käynnissä olevat sähkökattila- ja lämpöpumppulaitoshankkeet vähentävät päästöjä myös tulevina vuosina. Lisäksi pienydinenergian kehitystyö tukee yhtiön tavoitetta irtautua polttamiseen perustuvasta energiantuotannosta vuoteen 2040 mennessä. Sirkka näkee tulevan kehityksen lupaavana.

– Uskon Helenin tavoitteiden ja niiden saavuttamiseksi tehtyjen suunnitelmien olevan voittava yhdistelmä. Tulemme kasvattamaan energiajärjestelmän joustavuutta sähkö- ja lämpövarastoilla sekä parantamaan Helenin tuloksentekokykyä optimoimalla omaa tuotantokoneistoamme strategiamme mukaisesti, Sirkka kertoo.

Helenin investoinnit joustavaan energiajärjestelmään vahvistavat yhtiön lisäksi koko Suomen kilpailukykyä. Joustava energiajärjestelmä mahdollistaa edullisen sähkön täysimääräisen hyödyntämisen ja tasaa kulutuksen vaihteluita, mikä parantaa koko järjestelmän kustannustehokkuutta. Samalla se vahvistaa Suomen asemaa maana, jossa energian hinta ja saatavuus tukevat teollisuuden kasvua, ja tekee Suomesta entistä houkuttelevamman investointikohteen Euroopassa.

Lue lisää

Helenin vuosi 2025

Lue lisää aiheesta

Helen Hiilineutraalisuus