Artikkeli / 20.8.2020

Aurinkoenergia – yrityksen vastuullisuusteko, joka näkyy kauas

Aurinkoenergia jatkaa voittokulkuaan, kun kehittyvä tekniikka ja uudet palvelumallit mahdollistavat sen entistä tehokkaamman käytön. Aurinkovoiman avulla esimerkiksi iso supermarket voi vähentää koko vuoden sähkönhankintaansa noin kolmanneksella. Lisäksi aurinkoenergia on näkyvä vastuullisuusteko – tutun yrityksen katolla aurinkopaneelit huomataan.

Teksti: Juho Paavola Kuvat: Getty Images

Aurinkoenergian määrä Suomessa kasvaa kohisten ja asiakkaiden kirjo laajenee. Aurinkoenergian hyödyntäminen saattoi vielä muutamia vuosia sitten vaatia pelle pelottoman rohkeaa asennetta, mutta tänä päivänä se on vaivaton tapa käyttää uusiutuvaa energiaa.

– Viime vuonna aurinkosähkön markkina kasvoi Suomessa 64 prosenttia, ja muutamana aikaisempana vuotena kasvu on ollut jopa yli sata prosenttia, sanoo Helenin aurinkoenergiaratkaisujen tuoteryhmäpäällikkö Riku Kuikka.

Ilmastotavoitteiden, kuten hiilidioksidipäästöjen vähentämisen ja uusiutuvan energian määrän kasvattamisen, näkökulmasta suunta on oikea. Matkaa tosin on vielä kuljettavana. EU:n alueella yhdeksän kymmenestä katosta on ilman paneeleja. Monelle niistä sopisi aurinkovoimala.

– Yksittäisen yrityksen lähteminen mukaan aurinkosähkön tuottajaksi on tärkeää, sillä yritysten aurinkosähkön tuotannon yhteisvaikutus muuttaisi energiantuotantoa merkittävästi.

Aurinkovoimalasta suurin hyöty kesällä paljon sähköä käyttäville

Viime vuosina erityisesti suuret yritykset ovat kunnostautuneet aurinkoenergian hyödyntämisessä.

– Tyypillinen asiakas on yritys, jolla on paljon kiinteistöjä ja suuri sähkönkulutus kesäaikaan. Mitä enemmän tarvetta sähkölle kesällä on, sitä suuremmat taloudelliset säästöt ja ympäristövaikutukset yritys paneeleilla saa.

Hyvänä esimerkkinä aurinkovoiman hyödyntämisestä Kuikka nostaa esiin kaupanalan jätit eli S-Ryhmän ja Keskon. Molemmat tekevät ahkerasti työtä vastuullisuuden eteen. Uusiutuvan aurinkosähkön tuottaminen sopii tähän ajatukseen hyvin.

Omat aurinkovoimalat tuovat suurille marketeille perusteltuja ja konkreettisesti mitattavia hyötyjä. Kaupoilla on isot kattopinta-alat, joille suuri määrä paneeleita sopii hyvin.

– Suuren supermarketin energiankulutus on kovimmillaan kesällä, jolloin myös aurinkoenergiaa on saatavissa eniten. Aurinkovoiman avulla suuri kauppa voi vähentää koko vuoden sähkönhankintaansa noin kolmanneksella.

Aurinkoenergialla kohti hiilineutraaliutta

Aurinkoenergialiiketoiminnalla on merkittävä rooli Helenin uusien energiaratkaisuiden tarjonnassa.

– Hiilidioksidipäästöt on saatava pienemmiksi ja uusiutuvan energian tuotannon määrää on kyettävä kasvattamaan. Haluamme olla kehityksen kärjessä, Kuikka perustelee.

Perinteisesti sähköä on tuotettu keskitetysti suuria määriä, ja sähköyhtiöt ovat myyneet sähköä eteenpäin. Nyt tuotantomalli ja markkinat ovat murroksessa. Tulevaisuudessa sähköä tuotetaan yhä pienemmissä yksiköissä, paikallisemmin ja lähempänä käyttäjää.

Kuikka sanoo suoraan, että se vähentää sähköyhtiöiden perinteistä myyntiä.

– Mutta se on ihan hyväkin, koska kehitys on järkevää. Maailma muuttuu, ja meidän on elettävä kehityksessä mukana. Siksi haluamme olla jo nyt luomassa innovaatioita, joiden avulla aurinkosähkön käyttö on kaikille mahdollista ja helppoa.

Aurinkovoimala palveluna vaihtoehto kertainvestoinnille

Esimerkiksi Helenin Aurinkovoimala palveluna tarjoaa uuden ja kustannustehokkaan vaihtoehdon perinteiselle mallille, jossa yritys hankkii paneelit kertainvestointina.

Palvelumallissa Helen investoi, asentaa, omistaa ja huoltaa yrityksen katolla sijaitsevan voimalan. Asiakas pääsee nauttimaan puhtaan sähkön virrasta ilman alkuinvestointia. Asiakas ostaa vain aurinkovoimalan tuottaman aurinkosähkön, jonka hinta on 15–20 vuoden sopimuksella jopa verkosta ostettavaa sähköä edullisempaa.

– Aurinkosähkö on hyvä tukienergia, mutta mikään taikakalu se ei yksinään ole. Yritys saa parhaat tulokset hiilijalanjälkensä pienentämisessä, kun se parantaa myös kiinteistönsä energiatehokkuutta ja investoi esimerkiksi maalämpöön. Lämmitys haukkaa kaikesta energiasta suurimman osan, Kuikka muistuttaa.

Oikea aika aurinkovoimalalle on nyt

Yrityksen näkökulmasta hyvä aika investoida aurinkoenergiaan on nyt. Tekniikka on kehittynyt viime vuosina valtavasti. Sään vaihteluille herkän aurinkoenergian tuotannon lisääntyessä sähkön varastointi nousee tärkeämpään rooliin ja sähkövarastot yleistyvät.

Investointi kannattaa kahdesta syystä. Keskipitkällä aikavälillä omavaraisuus sähköntuotannossa auttaa varautumaan energian hinnanvaihteluihin. Myös yhä useampi kuluttaja-asiakas edellyttää, että yritys pienentää hiilijalanjälkeään.

– Vaikka aurinkoenergia yleistyy, mikään itsestäänselvyys aurinkopaneelit yrityksen katolla ei vielä ole. Päinvastoin, tutun firman katolla ne huomataan ja niistä puhutaan, eli juuri tällä hetkellä aurinkoenergia on yritykselle hyvä ja kannattava mahdollisuus osoittaa vastuullisuuttaan.

Lue lisää aurinkovoimaloista yrityksille tai ota yhteyttä asiantuntijoihimme!