Sähkövarastot auttavat joustamaan
Sähkövarastot ovat vuosi vuodelta tärkeämpi osa energiajärjestelmää. Helen investoi runsaasti uusiutuvaan energiaan, kuten tuuli- ja aurinkovoimaan. Kun tuulee voimakkaasti, sähkövarastoon ladataan ylimääräistä energiaa, jota voidaan käyttää tyynempinä päivinä. Sähkövarastot lisäävät energiajärjestelmän joustokykyä.
”Sähkövaraston pienin yksikkö on samanlainen akku, joka löytyy puhelimesta”, sanoo Helenin liiketoiminnan kehityspäällikkö Kristiina Siilin.
”Akkuja on kytketty runsaasti sarjan ja rinnan kenkälaatikon näköisiin moduuleihin, joita kytketään yhteen niin paljon, että saadaan varastoiduksi haluttu energiamäärä. Ladattaessa akkujen varaustaso nousee ja käytettäessä laskee, samaan tapaan kuin puhelimessa.”
Helenillä on tällä hetkellä pääasiassa tutkimus- ja kehityskäytössä kolme sähkövarastoa. Näiden lisäksi Lakiakankaan tuulipuistossa toimii yhteisomistuksessa oleva sähkövarasto, ja Lohjan aurinkopuistoon rakennetaan oma. Helen auttaa myös asiakkaitaan sähkövarastojen operoinnissa.
Sääriippuvainen sähköntuotanto vaatii sähkön varastointia
Fingrid ennustaa, että sähkönkulutus olisi Suomessa 136 terawattituntia vuonna 2030. Sähköntuotannosta 76 prosenttia olisi sääriippuvaista, kuten tuuli- ja aurinkovoimaa.
”Tällöin Suomessa tarvittaisiin sähkön varastointikapasiteettia 40 000 megawattituntia ja sähkövarastojen säätävää tehokapasiteettia 4 000 megawattia”, Siilin sanoo.
”Helenin suunnitelmissa on rakentaa sähkövarastoja usean sadan megawatin edestä.”