
Energiavalinnat tukevat Senaatti-kiinteistöjen hiilineutraaliustavoitetta
Helenin tuottaman uusiutuvan kaukolämmön hyödyntäminen on yksi osa vahvaa arvovalintaa. Vuonna 2019 valtion kiinteistöt käyttävät Helsingissä pääosin uusiutuvaa energiaa. Lipunkantajan rooli sopii ketterälle Senaatti-kiinteistöille.
Valtion kiinteistövarallisuudesta huolehtiva Senaatti-kiinteistöt toimii nykyaikaisten työympäristöjen ja työtapojen suunnannäyttäjänä. Kustannus- ja energiatehokkuus ovat yhtä lailla liikelaitoksen johtavia toimintaperiaatteita. Vastuullisuus on keskeinen osa Senaatin toimintaa, kun yritys hoitaa isoa kiinteistömassaa.
Niinpä kun Helen lähestyi Senaattia mahdollisuudella käyttää uusiutuvaa kaukolämpöä kiinteistöjen lämmittämiseen, ei tarjousta tarvinnut kauan pohtia.
”Päätöksen tekeminen oli meille helppoa, se syntyi parissa tunnissa. Meillä oli otollinen ja valmis maaperä olemassa, olemme jo vuosia pyrkineet löytämään hiilineutraaleja vaihtoehtoja.”
Näin kertoo talotekniikan asiantuntija Teppo Malm ja korostaa, että kyse on vahvasta arvovalinnasta. Suomessa on tehty valtakunnan tasolla päätös siirtyä tulevina vuosikymmeninä hiilineutraaliin yhteiskuntaan, mikä edellyttää kaikilta tahoilta määrätietoisia toimia.
”Jonkun pitää näyttää suuntaa ja meille valtion organisaationa tuo rooli sopii mainiosti. Olemme iso tekijä kiinteistömarkkinoilla ja annamme selkeän viestin siitä, miten puheet ja päätökset voi muuttaa teoiksi.”
Senaatti-kiinteistöillä on Helsingissä lähes 600 rakennusta. Niitä lämmitetään muun muassa 130 kaukolämpöliittymällä.
Uusiutuvan kaukolämmön käyttö kasvaa
Senaatilla on Helsingissä yli 130 kiinteistöä Helenin kaukolämpötoimituksen piirissä. Niiden kaikkien on määrä siirtyä uusiutuvan kaukolämmön käyttäjiksi vuoden 2019 aikana. Tänä vuonna 60 prosenttia lämpöenergiasta on uusiutuvaa, ensi vuonna tuo luku on täydet 100.
”Senaatti siirtyi Helsingissä vuonna 2019 hankkimaan kaukolämpönsä uusiutuvalla alkuperällä. Sama pätee myös sähköenergiaan, mikä on tuotettu alkuperävarmennetulla uusiutuvilla energialla.”
Uusiutuvaan kaukolämpöön liittyvä lisäkustannus on Senaatin osalta 10 prosentin luokkaa. Malm näkee satsauksen monessa mielessä kannattavana, myös tiloissa toimivien vuokralaisten kannalta.
”Ympäristöasiat ja ovat kaikissa valtionhallinnon organisaatioissa korkealla. Haluamme omilla ratkaisuillamme edistää valtion kiinteistöjen päästövähennystavoitteita.”
Malm kannustaa yrityksiä ja energiayhtiöitä avoimeen keskusteluun, markkinoiden kehittämiseen ja kumppanuuteen hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi. Rohkea yhteistyö ja pelinavaukset tuottavat satoa koko energiasektorin laariin.
”Meillä on halu mennä eteenpäin ja uskon, että työmme voi tuottaa hyötyjä sekä energiankäytön että kustannusten näkökulmasta.”
Uusiutuvaa energiaa useasta lähteestä
Malmin mukaan Senaatti katsoo energia-asioita pitkällä tähtäimellä. Yksi osa kehitystyötä ja energiapalettia on koko ajan kasvava kaukojäähdytys, jota Helen toimittaa Senaatille jo yli 30 kiinteistöön Helsingissä. Kaukolämmön ja kaukojäähdytyksen optimointi ja toimiva yhteiselo on tärkeää kustannustehokkaan energiankäytön kannalta.
Kiinteistöistä ja jätevedestä talteen otettava lämpöenergia on yksi tapa tuottaa kaukolämpöä lämpöpumppulaitoksessa. Asiakkuuspäällikkö Reijo Lemetyinen Helenistä kertoo, miten Helen kehittää kaukolämmön tuotantoa ja lisää esimerkiksi lämpöpumppujen ja talteen otettujen lämpövirtojen hyödyntämistä.
”Salmisaaren uusi pellettilämpölaitos korvaa fossiilisia polttoaineita, käytämme pellettiä myös hiilen seassa Hanasaaren ja Salmisaaren yhteistuotantovoimalaitoksilla.”
Yritysasiakas voi ostaa Heleniltä uusiutuvaa kaukolämpöä 5–100 prosenttia energiatarpeestaan. Lemetyisen mukaan kiinnostus on ollut suurta, mikä tuo Helenille haasteen lisätä tuotantoa kysyntää vastaavasti.