
Taloyhtiö Postipuistossa on omavarainen lämmityksessä ja jäähdytyksessä
Taloyhtiön lämmitys ja jäähdytys perustuvat maalämpöön, hukkalämmön talteenottoon ja lämpöpumppuihin. Ilmarisen ja Helenin kehittämä ainutlaatuinen energiaratkaisu hyödyntää useita lämmönlähteitä ja otetaan talteen muuten hyödyntämättä jäävää lämpöä.
Helsingin Postipuiston asuinalueelle rakennettu Rullakkokatu 1 on 113 kodin kerrostalo, jonka energiaratkaisussa hyödynnetään useita paikallisia lämmönlähteitä. Lisäksi talossa sijaitsee lisäksi kaksi liiketilaa, työnteon yhteiskäyttötiloja ja saunaosasto. Elokuussa 2021 valmistunut talo rakennettiin Pasilan entisen maaliikennekeskuksen paikalle.
”Halusimme kehittää Suomeen täysin uudentyyppisen energiakokonaisuuden, joka mahdollistaa energiatehokkaan ja vähähiilisen asumisen. Helen lähti kumppaniksemme kehittämään ratkaisua. Olimme molemmat uuden äärellä”, sanoo Ilmarisen tiimi- ja rakennuttajapäällikkö Niina Nurminen.
Ylijäämälämpö voidaan syöttää kaukolämpöverkkoon naapurikiinteistöjen hyödynnettäväksi.
Maalämpöön ja -viileään perustuva ratkaisu koostuu 14 kaivosta, joista kuusi on porattu Ilmarisen omistaman rakennuksen ja kahdeksan viereisen pysäköintilaitoksen alle. Lämmitystä täydentävät talon alakerran kaupan kylmälaitteiden lauhdelämpö ja kiinteistön jätevesien hukkalämpö. Kaupan hukkalämpö varastoidaan kesällä maaperään talvea varten. Talon katolla olevien aurinkopaneelien sähkö vähentää ostosähkön tarvetta.
”Vain noin kymmenesosan rakennuksen koosta vievä kauppa kattaa lähes puolet kiinteistön lämmöntarpeesta. Jos eri lämmönlähteiden yhteistuotannossa jäädään plussalle, voidaan ylijäämälämpö syöttää Helenin kaukolämpöverkkoon naapurikiinteistöjen hyödynnettäväksi."
Helen toimitti energiaratkaisun kokonaispalveluna suunnittelusta älykkäästi ohjattuun käyttöön ja kunnossapitoon rakennuksen koko elinkaarelle.
Ensimmäisen asutun vuoden aikana kiinteistö tuotti tarvitsemansa lämmitys- ja jäähdytysenergian omalla energiajärjestelmällään.
Rullakkokatu 1 on uraauurtava esimerkki energiaomavaraisesta kiinteistöstä.
”Kiinteistöjen energiatehokkuus on ollut Ilmarisen kiinteistörakennuttamisen ytimessä. Rullakkokatu 1 on uudenlainen esimerkki lämmityksessä ja jäähdytyksessä omavaraisesta kiinteistöstä, joka toteutettiin aidon ja tiiviin yhdessä tekemisen kautta.”
Euroopan lämpöpumppuyhdistys myönsi lämpöpumpputoimittaja Oilonille ja Helenille The Heat Pump -palkinnon Postipuiston innovatiivisesta ja useita lämmönlähteitä hyödyntävästä lämmitysratkaisusta.
Faktaa
- Ilmarinen on Suomen suurin yksityinen työeläkevakuutusyhtiö. Sen omistavat yhtiön asiakkaat.
- Yhteisiä eläkevaroja sijoittamalla yhtiö turvaa nykyisten ja tulevien eläkkeiden rahoitusta.
- Kiinteistösijoitusten osuus sijoitetuista eläkevaroista on noin 12 prosenttia.
- Ilmarisen ilmastotiekartan mukaan yhtiön tavoitteena ovat hiilineutraalit kotimaiset kiinteistösijoitukset vuoteen 2035 mennessä.