Kaukolämpöhäiriö Helsingissä: lämmönjakelu normalisoitumassa, osa Uudenmaankatua suljettu liikenteeltä
Aamuyöllä Uudenmaankadulla tapahtuneen putkirikon vuoksi lämmönjakelussa on maanantai-aamuna ollut häiriöitä koko Helsingin alueella. Uudenmaankadulla ja Annankadulla rajoitetaan liikennettä, kunnes alueella voidaan taata liikenteen turvallinen kulku.
Uudenmaankadulla havaittiin kaukolämpövuoto maanantaina 16.12.2019 aamuyöllä. Kadulle ja kiinteistöihin valuneen kuuman veden vuoksi paikalla olivat Pelastuslaitos ja poliisi varmistamassa turvallisuutta ja liikenteen sujuvuutta, kukaan ei ole kuitenkaan tilanteessa loukkaantunut.
Vuoto aiheutti kaukolämpöverkolle voimakkaita painevaihteluita, mikä vaikutti kaikkien voimalaitosten toimintaan ja lämmönjakeluun koko Helsingin alueella. Aamun tunteina verkoston paine-erot on saatu hallintaan ja voimalaitosten toiminta on normalisoitumassa. Lämmönjakelu saadaan toimimaan normaalisti aamupäivän aikana lukuun ottamatta varsinaisen vuotokohdan vaikutusalueella olevia kortteleita Uudenmaankadun ympäristössä. Lämmönjakelu saadaan normaaliksi sielläkin, kun vuotokohta on saatu kokonaan korjattua.
Vaikutuksia alueen liikenteeseen
Uudenmaankadulla ja Annankadulla rajoitetaan liikennettä, kunnes alueella voidaan taata liikenteen turvallinen kulku.
Faktat: ·
- Uudenmaankadulla havaittiin kaukolämpövuoto maanantaina 16.12. noin klo 3 aamuyöllä.
- Kadulle ja kiinteistöihin valuneen kuuman veden vuoksi paikalla olivat Pelastuslaitos ja poliisi varmistamassa turvallisuutta.
- Kukaan ei ole tilanteessa loukkaantunut.
- Vuoto aiheutti kaukolämpöverkolle voimakkaita painevaihteluita, mikä vaikutti voimalaitosten toimintaan ja lämmönjakeluun.
- Häiriöitä lämmönjakelussa on ollut aamun tunteina koko Helsingin alueella.
- Verkoston paine-erot on saatu hallintaan ja voimalaitosten toiminta on normalisoitumassa.
- Lämmönjakelu saadaan toimimaan normaalisti aamupäivän aikana lukuun ottamatta varsinaisen vuotokohdan vaikutusalueella olevia kortteleita Uudenmaankadun ympäristössä.
- Uudenmaankadulla ja Annankadulla rajoitetaan liikennettä, kunnes alueella voidaan taata liikenteen turvallinen kulku.