Uutinen / 9.2.2023

Helenin asiakkaat säästävät sähköä enemmän kuin koskaan

Helenin asiakkaat ovat ottaneet sähkönsäästön tosissaan, selviää Helenin Data ja tekoäly -yksikön tekemästä vertailusta. Etenkin pörssisähköön siirtyneet asiakkaat ovat lisänneet säästötoimenpiteitä talven mittaan.

Sähkönkulutus väheni Helenin asiakkaiden keskuudessa tammikuussa keskimäärin huimat 15 prosenttia vuodentakaiseen nähden. Säästötalkoissa kunnostautuivat erityisesti kotitaloudet, jotka nipistivät kulutuksestaan 16 prosenttia. Yritysten osalta säästö oli neljä prosenttia. Koko Suomen tasolla sähkönkäyttö vähentyi tammikuussa viisi prosenttia. Kaikki luvut on lämpötilakorjattu, jotta ne olisivat vertailukelpoisia viime vuoteen ja sen kylmempiin sääolosuhteisiin nähden.

Sähkönsäästö ja ylimääräisen kulutuksen karsiminen ovat tehokkain keino varmistaa, että yhteiskunnassa riittää sähköä kaikissa tilanteissa. Erityisen tärkeitä säästötoimenpiteet ovat kulutushuippujen aikana, jolloin riskinä on pahimmillaan sähköpula.

– Suurinta sähkönsäästö on ollut pörssisähköasiakkaiden keskuudessa, mutta myös muut asiakasryhmät ovat tarttuneet haasteeseen yhä innokkaammin viime kuukausina. Vertaillessamme energiankulutustietoja viimeksi syyskuussa 2022 säästötoimenpiteissä kunnostautuivat lähinnä pörssisähköön siirtyneet asiakkaat muiden jatkaessa kulutustaan lähes entiseen malliin, Helenin digitaalisista ratkaisuista vastaava johtaja Tuomas Teuri kertoo.

Pörssisähköön siirtyneet asiakkaat kuluttivat syyskuussa 15 prosenttia, lokakuussa 20 prosenttia, marraskuussa 26 prosenttia, joulukuussa 31 prosenttia ja tammikuussa 28 prosenttia vähemmän sähköä edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan nähden. Joulu- ja tammikuun luvut on lämpötilakorjattu.


– Suomalaisten kiinnostus energiankulutusta ja sähkönsäästöä kohtaan on mykistävää. Samalla kun kulutus on merkittävästi laskenut, päivittäisen digitaalisen asioinnin määrä on kasvanut jopa viisinkertaiseksi. Olemme äärimmäisen iloisia, että asiakkaat ovat löytäneet jatkuvasti kehittyvät digitaaliset palvelumme, joiden avulla pyrimme helpottamaan heidän arkeaan. Kannustamme asiakkaitamme hyödyntämään digikanaviamme, kuten Oma Heleniä, myös jatkossa, Teuri toteaa.

Kuluttajille suunnatun Oma Helen -palvelun käyttäjämäärä moninkertaistui vuoden 2022 aikana, ja jo reilusti yli puolet Helenin asiakkaista on ottanut palvelun käyttöönsä. Oma Helen -mobiilisovelluksella oli vuoden lopulla keskimäärin 38 000 päivittäistä käyttäjää, ja myös selainpalvelun käyttäjämäärä on voimakkaassa kasvussa.

Oma Helen mahdollistaa oman energiankulutuksen tarkastelun niin tunti-, päivä-, viikko- ja vuositasolla kuin pidemmällä aikavälillä. Lisäksi palvelu tarjoaa dataa esimerkiksi siitä, minä viikonpäivänä sähköä kuluu eniten. Yritys- ja taloyhtiöasiakkaiden avuksi lanseerasimme viime vuonna Yritys Helen -palvelun, josta löytyvät kätevästi muun muassa sopimukset ja laskut sekä yksityiskohtaiset energiankulutustiedot.

Lue lisää aiheesta

Älykkäät ratkaisut Sähkö