Senaatti-kiinteistöt näyttää suuntaa kohti hiilineutraaliutta
Helenin tuottaman uusiutuvan kaukolämmön hyödyntäminen on yksi osa vahvaa arvovalintaa. Vuonna 2019 valtion kiinteistöt käyttävät Helsingissä pääosin uusiutuvaa energiaa. Lipunkantajan rooli sopii ketterälle Senaatti-kiinteistöille.
Valtion kiinteistövarallisuudesta huolehtiva Senaatti-kiinteistöt toimii nykyaikaisten työympäristöjen ja työtapojen suunnannäyttäjänä. Kustannus- ja energiatehokkuus ovat yhtä lailla liikelaitoksen johtavia toimintaperiaatteita. Vastuullisuus on keskeinen osa Senaatin toimintaa, kun yritys hoitaa isoa kiinteistömassaa.
Niinpä kun Helen lähestyi Senaattia mahdollisuudella käyttää uusiutuvaa kaukolämpöä kiinteistöjen lämmittämiseen, ei tarjousta tarvinnut kauan pohtia.
”Päätöksen tekeminen oli meille helppoa, se syntyi parissa tunnissa. Meillä oli otollinen ja valmis maaperä olemassa, olemme jo vuosia pyrkineet löytämään hiilineutraaleja vaihtoehtoja.”
Näin kertoo talotekniikan asiantuntija Teppo Malm ja korostaa, että kyse on vahvasta arvovalinnasta. Suomessa on tehty valtakunnan tasolla päätös siirtyä tulevina vuosikymmeninä hiilineutraaliin yhteiskuntaan, mikä edellyttää kaikilta tahoilta määrätietoisia toimia.
”Jonkun pitää näyttää suuntaa ja meille valtion organisaationa tuo rooli sopii mainiosti. Olemme iso tekijä kiinteistömarkkinoilla ja annamme selkeän viestin siitä, miten puheet ja päätökset voi muuttaa teoiksi.”
Senaatti-kiinteistöillä on Helsingissä lähes 600 rakennusta. Niitä lämmitetään muun muassa 130 kaukolämpöliittymällä.
Uusiutuvan kaukolämmön käyttö kasvaa
Senaatilla on Helsingissä yli 130 kiinteistöä Helenin kaukolämpötoimituksen piirissä. Niiden kaikkien on määrä siirtyä uusiutuvan kaukolämmön käyttäjiksi vuoden 2019 aikana. Tänä vuonna 60 prosenttia lämpöenergiasta on uusiutuvaa, ensi vuonna tuo luku on täydet 100.
”Vuonna 2019 olemme Helsingissä hiilineutraali kaukolämmön osalta. Sama pätee myös sähköenergiaan, mikä on tuotettu täysin uusiutuvilla energialähteillä.”
Uusiutuvaan kaukolämpöön liittyvä lisäkustannus on Senaatin osalta 10 prosentin luokkaa. Malm näkee satsauksen monessa mielessä kannattavana, myös tiloissa toimivien vuokralaisten kannalta.
”Ympäristöasiat ja vihreät arvot ovat kaikissa valtionhallinnon organisaatioissa korkealla. Me haluamme liputtaa näyttävästi hiilineutraalin huomisen puolesta.”
Malm kannustaa yrityksiä ja energiayhtiöitä avoimeen keskusteluun, markkinoiden kehittämiseen ja kumppanuuteen hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi. Rohkea yhteistyö ja pelinavaukset tuottavat satoa koko energiasektorin laariin.
”Meillä on halu mennä eteenpäin ja uskon, että työmme tuottaa positiivisia tuloksia kaikille energiankäyttäjille, niin ympäristön kuin kustannusten muodossa.”
Uusiutuvaa energiaa useasta lähteestä
Malmin mukaan Senaatti katsoo energia-asioita pitkällä tähtäimellä. Yksi osa kehitystyötä ja energiapalettia on koko ajan kasvava kaukojäähdytys, jota Helen toimittaa Senaatille jo yli 30 kiinteistöön Helsingissä. Kaukolämmön ja kaukojäähdytyksen optimointi ja toimiva yhteiselo on tärkeää kustannustehokkaan energiankäytön kannalta.
Kiinteistöistä ja jätevedestä talteen otettava lämpöenergia on yksi tapa tuottaa uusiutuvaa kaukolämpöä lämpöpumppulaitoksessa. Asiakkuuspäällikkö Reijo Lemetyinen Helenistä kertoo, millä muilla tavoin Helen edistää ilmastoneutraalia kaukolämmön tuotantoa.
”Salmisaaren uusi pellettilämpölaitos korvaa fossiilisia polttoaineita, käytämme pellettiä myös hiilen seassa Hanasaaren ja Salmisaaren yhteistuotantovoimalaitoksilla.”
Yritysasiakas voi ostaa Heleniltä uusiutuvaa kaukolämpöä 5–100 prosenttia energiatarpeestaan. Lemetyisen mukaan kiinnostus on ollut suurta, mikä tuo Helenille haasteen lisätä tuotantoa kysyntää vastaavasti.
Senaatti-kiinteistöt Helsingissä
- Rakennuksia lähes 600, joiden tilavuus on yhteensä noin 4 900 000 m3.
- Kaukolämpöliittymiä 130, kulutus normaalivuonna noin 134 000 MWh.
- Arvio CO2-päästöistä:
- 2018: Uusiutuva kaukolämpö 60 % > päästövähennys 13 500 tonnia
- 2019: Uusiutuva kaukolämpö 100 % > päästövähennys 22 500 tonnia
- Vuoden 2019 päästövähennys vastaa noin 9 400 henkilöauton keskimääräisiä vuosittaisia päästöjä.