Uusi kaukolämpöennätys tehtiin Helsingissä

Pitkään jatkuneessa kireässä pakkassäässä koettiin Helsingissä torstaina 7.1.2016 uusi kaukolämmön kysynnän ennätys, 2650 MW.

Uusi kaukolämmön huippulukema saavutettiin torstaina aamupäivällä. Edellinen kysynnän ennätys muutaman vuoden takaa ylitettiin reilulla 50 megawatilla (MW). Ennätysmäiseen kysyntään vaikutti useita päiviä jatkunut pakkanen, jonka myötä kiinteistöt ovat ehtineet viiletä rakenteita myöten, lisäksi torstaina kaupat ja yritykset ovat olleet toiminnassa. Myös Helsingin lämmitettävä rakennustilavuus on kasvanut vuosi vuodelta jatkuneen uudisrakentamisen myötä.

Helenin yhteistuotantovoimalaitokset Salmisaaressa, Hanasaaressa ja Vuosaaressa tuottavat parhaillaan lämpöä ja sähköä täydellä teholla. Eri puolilla kaupunkia sijaitsevista huippu- ja varalämpökeskuksista on valtaosa käytössä, samoin yksi lämpöpumppulaitos tuottaa kaukolämpöä.

- Helsingin kaukolämpöverkko on toimintavarma, ja lämmöntuotantoa on käytettävissä riittävästi, vaikka pakkaset vielä jatkuisivatkin, lupaa johtaja Marko Riipinen Helen Oy:stä. – Suuret yhteistuotantovoimalaitokset käyvät jo täydellä teholla, mutta lämpökeskuksissa riittää tuotantokapasiteettia, jos kaukolämpöä tarvitaan lisää.

Kaukolämpöä varastoidaan akkuihin

Lämmön kulutus vaihtelee paitsi vuodenaikojen, myös vuorokauden aikojen mukaan. Päivisin lämpöä tarvitaan yöaikaa enemmän. Aamulla lämmön kulutus kasvaa nopeasti, kun asukkaat tarvitsevat lämmintä käyttövettä sekä liike- ja toimistokiinteistöjen ilmanvaihdot otetaan taas normaaliin käyttöön. Siksi yhteistuotannolla tuotettua lämpöä varastoidaan suuriin vesisäiliöihin eli ns. lämpöakkuihin. Kun lämpöä aamulla tarvitaan enemmän, siirretään lisätehoa akuista kaukolämpöverkkoon.

Helenin lämpöakut sijaitsevat Vuosaaressa ja Salmisaaressa, ja niiden yhteisteho yltää 200 megawattiin. Esimerkiksi Vuosaaren lämpöakkua käyttämällä voidaan normaaleina talviaamuina vähentää energiantuotantoa yhden lämpökeskuksen verran. Kun ulkona on reilusti pakkasta, vastataan kysynnän tarpeisiin huippu- ja varalämpökeskusten avulla.

Lue lisää Helsingin energiantuotannosta.

Faktat:

• Kaukolämpö kattaa 90 % koko Helsingin rakennuskannan lämmitettävästä tilavuudesta

• Kaukolämpöä tuotetaan entistä enemmän uusiutuvilla energialähteillä: puhdistetun jäteveden hukkalämpöä hyödyntäen, pelleteillä sekä kaukojäähdytyksen avulla auringonlämpöä hyödyntäen

• Helenin kaukolämpöverkon kokonaispituus on 1300 kilometriä

• Helsingissä kaukolämpöä tuotetaan yhteistuotantovoimalaitoksissa Hanasaaressa, Salmisaaressa ja Vuosaaressa sekä eri puolilla kaupunkia sijaitsevissa lämpökeskuksissa

• Helsinki edustaa noin 10 % koko Suomen lämmitystarpeesta

Julkaistu: 08.01.2016 11:51

Seija Uusitalo
Viestintä
Jaa: