Munkkisaareen pystytettiin taideseinä

Helsingin Munkkisaaren lämpökeskusalueelle on pystytetty teräsrakenteinen taideseinä, jonka kuviointi peilaa ihmisen suhdetta energiaan.

 Taideseinä Munkkisaaressa


Taideseinän avulla maisemoitiin kahden maanalaisen öljysäiliön kattorakenteet ja vieressä oleva sammutuspumppaamo.

- Maisemointi on osa lämpökeskuksessa toteutettua modernisointia, jonka avulla paransimme laitoksen turvallisuutta ja uusimme tekniikkaa, kertoo yksikön päällikkö Juhani Aaltonen Helenistä.

Yli 300 neliömetriä teräsreikälevyä

Taideseinän suunnitelleen arkkitehti Nina Rusasen mukaan lämpökeskusalue saatettiin maisemoinnilla osaksi kaupunkiympäristöä. Kuvioitu teräslevyseinä sovittaa tekniset rakenteet ympäristöönsä. Pimeän aikaan taideseinää valaisee keltainen LED-valonauha koko sen pituudelta.

Aihe julkisivun reikäkuvioon tuli Energiateollisuus ry:n ja Humanistisen ammattikorkeakoulun yhteisesti toteuttamasta Lämpöä liikkeellä -ideakilpailusta. Kuvio perustuu kilpailun voittaneen Aalto-yliopistossa opiskelevan Matti Mikkilän kaupunkimaalaukseen Urban Energy 1. Se on inspiroitunut urbaanista kaupunkiympäristöstä ja peilaa ihmisen suhdetta energiaan.

Munkkisaaren taideseinä on rakennettu 2 mm:n paksuisesta reikälevystä, joka on haponkestävää terästä. Seinässä on kaikkiaan noin 330 neliömetriä teräsreikälevyä.

Munkkisaaren lämpökeskus toimii Helsingin kantakaupungin kaukolämmön huippu- ja varavoimalaitoksena. Se otetaan tarvittaessa käyttöön pakkasilla, kun lämmön ja lämpimän käyttöveden kulutus on suurta. Laitoksessa on viisi 49,5 MW:n kattilaa, jotka pystyvät tuottamaan kaukolämpöä yli 60 000 kerrostalokaksion tarpeisiin.

Faktat

Munkkisaaren lämpökeskuksen modernisointi
- Muutostyöt tehtiin vuosina 2014–2016. Muutosten taustalla Euroopan Unionin uusi teollisuuspäästödirektiivi.
- Toinen kahdesta öljysäiliöstä uusittiin rakentamalla sen sisään pienempi säiliö. Polttoaineeksi vaihdettiin kevyt polttoöljy.

Maisemointi
Taideseinän suunnittelu: Nina Rusanen/Arkkitehtitoimisto Virkkunen & Co
Rakennesuunnittelu: Insinööritoimisto Heikki Möttönen Oy
Julkisivu-urakointi: Inlook Oy
Taideseinän erikoisteräs: Terästarvike Oy

Julkaistu: 23.05.2017 14:57

Marina Galkin-Aalto
Viestinnän asiantuntija
Jaa: