Persoona

Energianeuvoja Lilli Hunnakko nauttii, kun pääsee ratkaisemaan asiakkaiden ongelmia

  • Teksti: Helmi Carpén
  • 03.09.2019

Mukavat puhelut ja tyytyväiset asiakkaat antavat virtaa energianeuvojan työpäivään. 

”Aloitin Helenillä energianeuvojana helmikuussa 2019. Kipinä energia-alaa kohtaan syttyi jo toimiessani promootioyrityksessä Helenin ständimyyjien tiiminvetäjänä. Kun omannäköinen työpaikka Helenillä tuli vastaan, en epäröinyt hakea tänne töihin.

Energianeuvojana työskentelen monipuolisesti sekä myynnin että asiakaspalvelun parissa. Koulutukseltani olen myyntityön tradenomi, mikä tukee loistavasti tätä työtä. Työpäiväni koostuvat muun muassa asiakkaiden sähkösopimusten tekemisestä, sähkönkulutuksessa neuvomisesta ja laskutusasioissa auttamisesta. Eniten puhelin pirisee aina kuun vaihteessa, sillä silloin moni muuttaa ja tarve uusille sähkösopimuksille on suuri.

Puhelintyössä on omat erityispiirteensä, jotka on hyvä muistaa, kun on tekemisissä asiakkaiden kanssa. Esimerkiksi kehonkieltä ei pääse käyttämään samalla tavalla kuin silloin, kun tapaa ihmisiä kasvokkain. Uskonkin, että miellyttävästä puheäänestä on tässä työssä hyötyä. Tärkeintä energianeuvojalle kuitenkin on, että osaa toimia luontevasti monenlaisten ihmisten kanssa – varsinkin myyntityössä hyvä tilannetaju on arvokas taito.

Keskiössä yritysvastuu ja asiakaskeskeisyys

Tässä työssä pääsen hyödyntämään sitä, että olen aina ollut tarkka numeroiden kanssa. Nautin siitä, että pääsen ratkaisemaan asiakkaiden ongelmia ja omalla panoksellani helpottamaan ihmisten elämää. Mielenkiintoisinta tässä työssä ovatkin erilaiset kohtaamiset: mukavat puhelut ja tyytyväiset asiakkaat ilahduttavat pitkään puhelun päätyttyäkin. Lisäksi meillä energianeuvojilla on mahtava työporukka, jossa kaikki tsemppaavat toisiaan. Viihdyn ihmisten keskellä myös vapaa-ajalla: olen kova formulafani ja saan parhaat energiapiikit formulakisamatkoilta!  

Helen yrityksenä on inspiroiva erityisesti siksi, että täällä yritysvastuu ja asiakaskeskeisyys ovat arvoja, jotka todella näkyvät työntekijöiden arjessa. Yrityksellämme on yhteisiä tavoitteita, joiden eteen kaikki tekevät töitä yli tiimirajojen. Täällä työskennellessä pääsee syventymään alaan, joka muuttuu ja kehittyy kovaa vauhtia. Työ säilyy mielenkiintoisena, kun omaa osaamista on mahdollista kehittää jatkuvasti.