Lämmin vuosi vähensi energian käyttöä

Sähkön kokonaiskulutus Helsingissä oli vuonna 2013 yhteensä 4 540 GWh, mikä on yli kaksi prosenttia vähemmän kuin vuonna 2012. 

Helen Sähköverkon jakelualueella sähkön käyttö oli suurimmillaan perjantai-iltapäivänä 18. tammikuuta 2013, jolloin sähköä kului yhden tunnin aikana 799 MWh.

Sähkön toimitusvarmuus Helsingissä oli vuonna 2013 erittäin korkealla tasolla. Verkkoalueen sähkönjakeluverkosto on käytännössä kokonaan kaapeloitu säävarmaksi. Asiakkaiden keskimääräinen keskeytysaika oli vain kolme minuuttia, mikä on noin neljäsosa kymmenen vuoden keskiarvosta.

Kaukojäähdytyksen tuotanto kasvoi merkittävästi

Helsingin Energian sähkön kokonaishankinta pysyi kuluvana vuonna edellisvuoden tasolla ja oli 7 250 GWh. Sähköstä 68 prosenttia tuotettiin sähkön ja lämmön yhteistuotantona Helsingin alueen voimalaitoksilla. Päästöttömien tuotantomuotojen osuus Helsingin Energian sähkön kokonaishankinnasta lisääntyi vuoden aikana Ruotsista ostetun vesivoimakapasiteetin myötä. Vesivoiman osuus Helsingin Energian sähkön kokonaishankinnasta oli kuluvana vuonna yli yhdeksän prosenttia, 660 GWh.

Keskimääräistä lämpimämpi vuosi laski kaukolämmön tuotannon määrää. Tuotanto oli vuonna 2013 noin 7 000 GWh, mikä on viisi prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Kaukolämmöstä 87 prosenttia tuotettiin yhteistuotannolla Hanasaaren, Salmisaaren ja Vuosaaren voimalaitoksilla.

Merivettä, jäteveden lämpösisältöä ja yhteistuotannon lämpöä hyödyntävän kaukojäähdytyksen tuotanto jatkoi vuonna 2013 kasvuaan. Kaukojäähdytystä tuotettiin 116 GWh, joka on 34 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Helsingin hiilidioksidipäästöt laskivat 

Helsingin energiantuotannon hiilidioksidipäästöt laskivat noin kolme prosenttia ja olivat noin 3,3 miljoonaa tonnia. Helsingin ulkopuolisten voimaosuuksien ja ostosähkön hiilidioksidipäästöt olivat noin 0,1 miljoonaa tonnia. Yhteensä päästöt vastaavat noin 340 000 suomalaisen keskimääräistä henkilökohtaista hiilijalanjälkeä. Hanasaaren B-voimalaitoksella suoritetut biopolttoainekokeet eivät vielä vaikuttaneet päästötasoon.

Hiilidioksidipäästötasot ovat tällä vuosituhannella vuosittain vaihdelleet mm. pohjoismaisen vesivoimatilanteen ja säiden mukaan, mutta trendi on kuitenkin ollut tasaisen laskeva viime vuosikymmeneltä lähtien. Vertailuvuonna 1990 Helsingin alueen energiantuotannon hiilidioksidipäästöt olivat noin 3,4 miljoonaa tonnia. Energiantuotanto on nyt kuitenkin yli puolet suurempi kuin 20 vuotta sitten, eli hiilidioksidin ominaispäästöt ovat laskeneet. Vertailuvuonna 1990 hiilidioksidin ominaispäästöt olivat 400 gCO2/kWh, kun ne vuonna 2013 olivat noin 250 gCO2/kWh.

Edellä mainitut luvut perustuvat ennakkolaskelmiin. Tarkemmat tiedot Helsingin Energian toiminnasta julkaistaan helmikuussa vuoden 2013 tilinpäätöksen yhteydessä.

Lämmin vuosi vähensi energian käyttöä

Julkaistu: 02.01.2014 16:12

Anu Ylänen
Markkinointi
Jaa: