Tule moikkaamaan meitä Lähienergiatorille!

Olemme Lähienergiatori-tapahtumassa Kampin Narinkkatorilla tänään perjantaina kello 19 saakka.

Tule moikkaamaan meitä Lähienergiatorille!

Tule pisteellemme tutustumaan Kivikon aurinkovoimalaan ja aurinkopaneeleihin sekä kuulemaan maailman parhaasta kaupunkienergiasta.

Lähienergiatori esittelee päivän ajan uusiutuvaa energiaa ja energiatehokkuutta. Tapahtumassa on lähes 50 näytteilleasettajaa, esillä on mm. aurinkopaneeleja, maailman suurin aurinkokeräin, lämpöpumppuja sekä sähkö- ja biokaasuautoja.

Aurinkoenergialla sähköistetyllä lavalla kuullaan tietoiskuja uusiutuvan energian ja energiatehokkuuden järjestelmistä. Tarjolla on myös ruokaa ja viihdettä.

Pirjo Jantunen

Pirjo Jantunen

Pirjo Jantunen edistää Helenissä ympäristön ja ihmisten huomioon ottamista. Hän uskoo, että yhteiskuntaa uhkaavat ympäristöongelmat ratkaistaan teknologian ja ihmisten yhteistyöllä. Pirjon mielestä vastuullinen yritys ottaa sidosryhmät mukaan toimintansa kehittämiseen.

Kirjoittajat

Uutta voimaa -blogia kirjoitetaan eri puolella Heleniä - siellä missä maailman parasta kaupunkienergiaa tuotetaan, suunnitellaan ja kehitetään. Tutustu kirjoittajiin

Vuosiarkisto

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Aurinkopaneelien asennus alkoi Suvilahdessa

Suvilahden aurinkovoimalan paneelien asennus alkoi tänään. Seuraa paneelien asennusta livenä webbikamerasta!

Lisää aurinkoa, pian sitä saa!

Kilvan lisääntyvän auringonpaisteen kanssa alamme rakentaa toista aurinkovoimalaa Helsinkiin. Uusi aurinkovoimala tulee olemaan peräti kaksi kertaa Suvilahden aurinkovoimalaa suurempi.

Riittääkö sähkö myös tulevaisuudessa?

Toissa viikon puheenaihe oli sähkökapasiteetin riittävyys paukkupakkasilla. Kantaverkkoyhtiö Fingridin mukaan alkuvuoden pakkaspäivinä käytiin tuotannon äärirajoilla. Kotimainen kapasiteetti oli täydessä käytössä ja silti yli neljännes sähkön tarpeesta piti tuoda ulkomailta. Onneksi suurissa tuotantolaitoksissa tai siirtoyhteyksissä ei ollut häiriötä. Investoinnit uuteen sähkön tuotantokapaisteettiin ovat alhaisia. Mikä avuksi sähkön riittävyyteen?